8.12.2010

Pömppä-neidin uusi herkku

Ikäväkseni havaitsin tuossa yönä eräänä, että olemme saaneet talouteemme jälleen uuden kasvissyöjäkissan. Pienen kissan valtava identiteettikriisi. Kitihän osoitti usein taipumuksia kasvissyöntiin ja toki mm. kurkku ja sipuli maittoi jo aikoinaan Minttu-Pojalle. Kiti tahtoi ja Kiti vaati, erityisesti salaattia ei saanut ostaa ellei sitä annettu hänellekin.

Noh. Olin tosiaan tekemässä kinkkulevitettä, kun pieni riesakissa tuli taas avukseni myllertämään roskista. Pienet tassut roskapussissa on tuttu näky meillä jo, mutta hieman kieltämättä yllätyin, kun kissa silmät kiiluen tuijottelikin kädessäni olevaa keltaista paprikaa. Kun sitten aloin paprikaa pilkkoa niin takanani rapina senkuin yltyi, kun Hani oli jo kokonaan menossa roskikseen ja yritti tassulla kalastella paprikan sisuksia.

Hieman sitten naureskelin pienen kissan puuhille ja yritin selittää, että ei ole paprika pienten kissojen ruokaa. "Kato nyt, tää on paprikaa. Et sä tätä syö." ja annoin Hanin haistaa kädessäni ollutta paprikasuikaletta. Ja kissan silmät levisivät lautasiksi! Sen jälkeen Hani olikin jo päättänyt, että kyseessä on herkkua ja sitä on pakko saada. Kujersi ja yritti tarttua mun paprikaa pitelevään käteeni. Tässä vaiheessa hain kameran :D

Tarkoitus oli antaa Hanin vähän haistaa ja maistaa, jotta saan hyvää blogimateriaalia - mutta täähän nappas koko paprikasuikaleen suuhunsa ja vei mennessään! :O Ja ihminen kameran kanssa perässä.


"En kuule yhtään tiedä, miten toi keltanen juttu tohon on päätynyt. Tuossa kynneksellä se oli, kun minä tähän tulin..."



"Tassua!!"



"Omnomnom." - Kun en Hanin antanut paprikaa varsinaisesti syödä niin tuota tassun natustelua se teki aina pitkään päästyään paprikaa kynsimään :D



Töppönen ei arvostanut.



Hania tosiaan kiinnosti sitten senkin edestä.



"Anna, anna, anna!!"



Hani vetää paprikat spagettityylillä :D






Lopulta paprika oli silputtu kolmeen osaan.





En tiedä mitä se keltainen oli, mutta hyvin potkua Hani siitä ainakin sai :D Kuvassa siis Hani hyppäämässä Töppösen yli, vaikka Töppöä ei paljon näykään. "Invisible bike" -tyylillä, tassut polkimilla ja kaikkea :D

5 kommenttia:

  1. Tuutilla on täsmälleen sama ilme kuin Hanilla näissä kuvissa, kun Tuutu näkee jotain m-i-e-l-e-n-kiintoista! :D

    Tätikissa Lyyti tahtoo myös aina oman siipaleensa kurkusta. Myös salaatti, kaali, herneenversot ja tomaatti maistuvat erinomaisesti. Keitetyistä kasvistuotoksista parhaita ovat keitetyt porkkanat ja hernesoppa. Omenaa syövät ihmiset saavat varautua osingoille tunkevaan Lyytiin, jota ei niinkään kiinnosta hedelmäliha, vaan omenasta tihkuvan mehu lipominen.

    VastaaPoista
  2. Jaa-a. Että sitten paprikaa. En kyllä olisi uskonut. Toisaalta myös Ellan tätikissa Lyytin ruokavalio tuntuu vallan mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  3. ella: Just nauroin tuolle miehelle, että kun Hani laittaa silmät aina kiinni salamalla otetuissa kuvissa niin miten pyöreinä ton silmät oliskaan olleet ilman salamaa :D Vielä vähän korvia eteen niin tarkkaavainen ilme olis täydellinen :D

    Voi mitä herkkuja Lyytillä! Meidän Misunkin lempiruokaa oli aina äidin tekemä hernekeitto - sitä se olis syönyt niin paljon kuin vaan annettiin, vaikka muuten rouvalle ei kelvannut kuin yks tietynmerkkinen kissantonnikala ja sekin ainoastaan, jos kohdalle sattunut erä oli riittävän kostea xD

    Naukulan Mamma: Mä olen kyllä tottunut siihen, että kissat keksii haluta milloin mitäkin, mutta mä vähän olin ollut siinä luulossa, ettei näillä nykyisillä olis mitään omituisuuksia :D Eiköhän noita paljastu vielä lisääkin.

    Yleensähän esmes käsketään käyttää sitrushedelmiä kissakarkotteena, mutta mm. meidän Minttu-Poika aikoinaan halus aina lipoa mandariinipaloja ja mango-appelsiinimehusta se hullaantui täysin :D

    VastaaPoista
  4. Meillä Nippe syö myös salaattia ja keltasta paprikaa...oon huomannu tän, kun ollaan syöty tortilloita ja salaattia on tippunu lattialle ja kummasti ne on parempiin suihin kadonnu:D.

    VastaaPoista
  5. Voi hassut kissat! :D Ei ole nekään tainneet kuulla, että kissojen pitäis olla lihansyöjiä...

    VastaaPoista