Ruokintajuttuja

Mulla itselläni ei edelleenkään tämän blogin kommentointi toimi, joten päätinpä kirjoittaa itsekin ihan kokonaisen ruokintapäivityksen, kun Uudii tuossa nakumasupäivityksen kommenteissa kyseli meidän kissojen ruokavaliosta. Myös Uudii itse näyttää juuri kirjoittaneen aiheesta omassa blogissaan, jota kannattaa kyllä käydä vilkuilemassa muutenkin ;)

Jonkin verran erilaisia ruokia täälläkin blogissa aina vilahtelee, kun syömässä oleviakin kissoja tulee jonkin verran kuvattua :D Markettien halpisruoat ja viljat meillä on karsittu vähiin jo ensimmäisen oman kissamme myötä, kun tällä ilmeni vilja-allergia ja tuolloin tuli kissojen ruokinta-asioista lueskeltua enemmänkin. Vilja-allergia on muuten yksi yleisimmistä kissojen allergioista ja usein etenkin vehnä (jota lähes kaikki markettiruoat sisältävät!) paljastuu kissojen vatsa- ja iho-ongelmien aiheuttajaksi. Toinen yllättävän yleinen allergian aiheuttaja ovat kala/äyriäiset! Ja kissojen hyvin yleinen laktoosi-intolerantikkous lieneekin useimmilla tiedossa? :) Ja vaikka ei just allergiasta kyse olisikaan niin yleensä kyllä kannattaa lähteä vaivaan kuin vaivaan ratkaisua hakemaan ensimmäisenä ruokavaliosta :D

Kuvassa Minttu-Pojan leukaan muodostunut vehnän aiheuttama ihottuma, kun terveenä Mintun leuan kuuluisi olla täysin valkoinen. Tuommoista mustaa töhnää, kuivaa ihoa ja pientä näppylää siis. Ihottuma ei kissaa itseään vaivannut eikä siis kutissutkaan, joten väritykseltään tummilta kissoilta saattaa tämän kaltainen ihottuma jäädä kokonaan huomaamatta, vaikka sitä olisikin.



Meillä ensin siis vaihdettiin siinä vuoden 2006 tienoilla marketin ruoat kokonaan eläinkaupan vehnättömiin ruokiin, jonka jälkeen jossain vaiheessa otettiin myös raaka liha kokeiluun. Tuolloin uusi ruoka alkoikin maittaa kaikille todella hyvin! Minttu-Poika ehti vasta tätä ruokavaliota harjoittelemaan eikä hänen kohdallaan tulokset ehtineet vielä näkymään. Kiti ja Töppönen sitten jatkoivatkin hyvinkin lihapainotteisella ruokavaliolla sujuvasti jonkin aikaa, kunnes Kitillä todettiin munuaisten vajaatoiminta ja jouduttiin vaihtamaan kokonaan erikoisruokavalioon.

Töppönen on saanut oikeastaan koko ajan syödäkseen raakaa lihaa (possua lähinnä) satunnaisesti, mutta tällä hetkellä kissojen ruokavalio koostuu oikeastaan 1/3 raakaa (porsaan suikaleita ja sydäntä, broileria, kalkkunaa, herkkuna seitiä), 1/3 märkäruokaa (vaihtelevasti täys- ja täydennysravintoa) ja 1/3 kuivaruokaa (Power of Nature, 80% kanaa). Tavoitteena olisi lisätä raa'an ruoan määrää sitä mukaa, kunhan nuo oppivat uusia ruokia syömään :)

Märkäruoan määrää taas olisi tarkoitus vähentää, kunhan jaksan perehtyä tarkemmin siihen, millaisia osuuksia ruokavaliosta täytyisi olla vitaminoitua täysravintoa. Meillä tosin etenkin Töppönen vetelisi Multicatitkin (vitamiinivalmiste) innoissaan herkkunappeina, jos vaan niitä annettaisiin :D Nauta ei suurina määrinä Töppösen vatsalle sovi ja jauhelihaa nää eivät ole koskaan suostuneet syömään. Töppösen vatsaongelmista ollaan myös huomattu se, että Töppösen vatsa pysyy hyvin kunnossa, kunhan vältetään suuria määriä kastikepohjaisia märkäruokia (jotka usein sisältävät myös sitä viljaa) ja annetaan raksuja päivittäin. Ulosteen haju tosin on taas pahentunut teollisempaan suuntaan ruokavaliota muutettaessa :P

Satunnaiset ruokavaliosta lipsumisetkin sallitaan ;) Tässä Pömppis oli löytänyt juustokakkukulhon (kermaa ja ricottaa, nomnom).





Mutta! Se varsinainen tämän päivityksen aihe!

Neiti Hömppäkarva :D Kuten kerroin, Töppönen on oppinut aivan pennusta asti myös raakaa lihaa syömään, kun taas Pömppiksellä on ollut sen kanssa enemmän opettelua. Meille 8 kuukauden ikäisenä tultuaan Hani oksensi kaiken tarjotun lihan, joten Töppösenkin ruokavaliosta jäi liha vähitellen lähes kokonaan pois. Nyt ollaan taas vähitellen totutettu molempia kissoja raakaruokaan ja hiljalleen alkaa Hanillakin myös raaka pysymään sisällä. Enemmän ongelmana onkin neidin omat mieltymykset :D Välillä syödään innolla kaikkea mitä tarjotaan ja välillä ei suostuta koskemaankaan edes vanhoihin suosikkeihin! Niin... tämä ongelmahan on kyllä mun kokemukseni mukaan monella kissalla teollisenkin ruoan kanssa ;D Vaikka teollisessa ruoassa tietysti löytyy enemmän vaihtoehtoja niin ruoan sisällön kuin koostumuksenkin suhteen.

Raaka broileri on meillä ehkä se, mikä maittaa parhaiten. Suikaleena siis. Broilerin sydämiä tai kivipiiroja (lihasmaha) nuo eivät suostu syömään kuin joskus vahingossa :P Ja nuo suikaleetkin sain Hanille maittamaan vasta, kun aloin kissoja syöttämään pöydällä samalla, kun pilkoin broileria itsellenikin. Yksinkertainen kissalapseni siis kuvitteli saavansa käydä varastamassa pöydältä ihmisten ruokaa ;D



Ja yleensä vielä just näin, tässäkin tortillapakettien päällä istuen.





Tässä vielä yleiskuva havainnollistamaan ihmisten ruokien muuttumista kissanruoaksi.



Hanin omat valinnat tosin olisivat edelleen jotakin aivan muuta. Etenkin se paprika on suurin kiinnostuksen kohde edelleen!

Miten kissa sai nimensä?

Olen minäkin kissojen nimipäiväkalenteria usein selannut ja kauniita nimiä sieltä valikoinut. Yleensä kuitenkin käy niin, että kissa vaan näyttää joltakin tietyltä tai sitä vaan huomaamattaan alkaa kutsua jollakin nimellä. Niin meilläkin on käynyt.

Mitään varsinaista tarinaa yhteenkään näistä nimistä ei liity, mutta oma syntyhistoriansa niillä toki on. Jotenkin nämä nimet vain valikoituivat näille kissoille.




Misu

Tiedättehän lastenlaulun Neljä kissanpoikaa? Kisu, Sisu, Visu ja Misu, jotka tippuvat jäihin ja Halli-koira heidät pelastaa. 4-vuotiaan mielestä oli loistava ajatus valita kissalleen nimi lastenlaulusta! :D Itse tosin kannatin Sisua, mutta siskoni mielestä se oli pojannimi ja niinpä kissasta tuli Misu. Näin jälkeenpäin ajateltuna Sisu olisi kyllä ollut juuri sopiva nimi tälle kissapersoonalle :)




Minttu-Poika

Pieni ja arka kissa, jonka sukupuolesta ei ollut kellään varmuutta. Minttu ehti meilläkin muutaman päivän olemaan ennen kuin saatiin sen sukupuoli varmistettua. Koska kissasta kuitenkin piti jollain nimellä puhua niin nimeksi valikoitui sukupuoleton Kissanminttu. Koska kissa vaan oli "aivan mintunnäköinen" niin nimi lyheni nopeasti Mintuksi ja jäi käyttöön. Ajan myötä Mintun nimeen sitten lisättiin "virallisesti" tuo Poika, kun kaikki siitä kuitenkin puhuivat Minttu -poikana.




Kiti Reijo Pöntöntytär

Minttu-Pojalle piti saada kaveri, joten kävin kaverini luona katsomassa, josko häneltä löytyisi meille pikkukiti Mintun seuraksi. Kaverini asui siis maalla ja heillä oli paljon eri ikäisiä kissoja, joista aioimme pentua meille katsoa. Pikkukiti tarkoittaa siis pientä kissaa, samoin kiti ja kitinen. Niinpä uuden kissan "työnimenä" ollut pikkukiti jälleen lyhentyi pelkäksi Kitiksi ja jäi käyttöön :D

Ystäväni sitten uudesta kissasta kuultuaan tiedusteli kissan nimeä, että "Ei kai vaan mikään Reijo-Tyttö taas? xD". Niinpä kissasta alettiin puhumaan Reijo-Tyttönä, jolloin Kiti sai sitten tuon Reijon toiseksi nimekseen. Reijo taas on kuvitteellinen raksamies vanhasta sisäpiirin vitsistä, joten Kitin nimi periaatteessa olikin Kissa Raksamies :D

Pöntöntytär taas otettiin käyttöön ihan vaan kissan komentamista tehostaakseen, sillä Kiti oli varsinainen riiviö pentuna ;D Kyllähän se käsky järeämmältä kuulostaa, kun nimessä on teräviä kirjaimia, vaikka kissa ei käskytystä tottelekaan :D Kitin emosta ei kaverillanikaan ollut varmuutta, kun useammalla kissalla oli taas pentuja yhtä aikaa, mutta vahva ehdokas oli Pönttö -niminen tyttökissa.




Herra Reino Töppönen

Kissa sai syntymäkodissaan nimen Reino, "niiden töppösten mukaan". Mä itsehän olin sitä mieltä, että Töppönenkin on parempi nimi kuin Reino! Jotenkin Reino ei vaan sopinut mun suuhuni, kun meillä jo Reijokin ennestään kotona oli. Jotenkin se Töppönen sitten vaan tuntui sopivalta ja, kun kukaan ei parempaakaan nimeä keksinyt niin se jäi käyttöön :)

"Herra" taas tarttui vaan mukaan, kun "Herra Töppönen" kuulosti niin viralliselta :D Herra tosin ei ole arvonimi vaan tavalliseksi etunimeksi luokiteltavissa, kuten ihmisilläkin vaikkapa "Sisko" tai "Veli".




Hani Kiisseli Pömppäkarva

Hanin ensimmäinen omistaja oli ollut siinä luulossa, että Hani on poika. Käsittääkseni kissan alkuperäinen nimi olikin Hannibal Carnivore 3 tai jotakin sinnepäin :D Ystäväni lyhensi nimen sitten Haniksi ja heidän luonaan Hani sai myös muita lempinimiä. Ensimmäiset kuvat Hanista sain otsikolla "Hani Pömppäkarva Piippa -neiti".

Töppösen meille ottamisen jälkeen olin nähnyt unta, että seuraavan kissani nimi tulee olemaan Kiisseli. Mun mielestäni "nimi" oli kammottava, mutta jotenkin se vaan jäi mieleen ja ajan kuluessa alkoi kuulostaa yhä enemmän oikealta nimeltä. Ja jotenkin kissamaiseltakin.

Koko nimi muovautui hetkessä ystäväni kanssa Facebookin chatissa kissojen nimistä jutellessamme jo ennen Hanin kotiutumista. Tuo oli ensimmäinen heittoni, mutta jostain syystä nimi tuntui heti sopivalta. Mulla kun on semmoinen olo, että kissalla täytyy olla pitkä nimi :) Ja kun kissa meille lopulta tuotiin niin ei se oikein muultakaan näyttänyt kuin Kiisseli Pömppäkarvalta <3

Kissojen sopeutuminen toisiinsa?

Yleensä uuden kissan tuominen laumaan on jännittävä ja kärsivällisyyttä vaativa projekti. On olemassa monet keinot ja vinkit, joilla kissoja valmistellaan yhteiseen laumaeloon. Feliwayta voin suositella! "Virallisen" suosituksen mukaanhan kissat pitäisi vähitellen totuttaa toisiinsa - tuoda kotiin uudelta kissalta tuoksuvia tavaroita, vaihdella kissoja keskenään huoneesta toiseen, silitellä kissoja vuorotellen ja muuta hajujenvaihtoa.

Itse kuitenkin suosimme niin omien kuin hoitokissojen suhteen kissojen suoraan yhteen päästämistä. Tapaa, jolloin kissoille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tulla toimeen ;D Ensin annetaan kissojen haistella toisiaan kuljetusboksin läpi ja, mikäli ei epävarmaa sähinää suurempaa reaktiota synny, päästetään uusi kissa boksista. Tämän jälkeen tottakai tarkkaillaan kissojen eleitä ja muutenkin suhtautumista toisiinsa ja muutenkin uuden kissan kotiuduttua on ihmisen velvollisuus vahtia, etteivät kissat pääse satuttamaan toisiaan. Yleensä kuitenkin uusi kissa joko luikkii jonnekin piiloon ja vanhat jäävät hölmöinä ihmettelemään ja haistelemaan tyhjää boksia. Tai sitten uusi ei tajua pelätä, jolloin vanhat menevät hämilleen, sähähtävät hieman ja tarkkailevat uutta tulokasta kauempaa.

Mä en näissä tapauksissa kuitenkaan osaa antaa ainuttakaan pätevää vinkkiä. Meillä tutustuminen tosiaan on tapahtunut aina ongelmitta ja se on hyvin pitkälti kissojen kiltin ja toiset hyväksyvän luonteen ansiota. Jokainen kissa kuitenkin on oma persoonansa ja välillä voi käydä niinkin, että mistään keinoista ja nikseistä huolimatta kissat eivät ikinä opi hyväksymään toisiaan.


Ensimmäinen kissamme, Minttu-Poika, oli 8 kuukauden ikäinen pienen Kiti Reijon saavuttua perheeseemme. Hassu Minttu pelkäsi Kitiä! Kiti olisi reippaana pikkukissana tullut heti tutustumaan, mutta Minttu-raasu pakeni aina pienen lähestyessä. Tämä ei kuitenkaan tomeraa pikkukitiä haitannut vaan tämä jatkoi rauhassa uuteen kotiin tutustumista ja lopulta kiipesi sohvalle nukkumaan hämmentyneen Mintun kylkeen.




Onneksi Minttu oli leppoisa luonne ja sillä riitti loputtomiin kärsivällisyyttä tuon ylienergisen pikkupennun kanssa! Alkuaikojen kuvat ovat valitettavan huonolaatuisia, mutta hyvä esimerkki pikkukissojen touhuista on uuden isoveljen häntää saalistava pikku-Kiti :D




Töppöseen suhtauduttiinkin hieman epäluuloisemmin. Minttu tapansa mukaan hieman arkaili uutta tulokasta, kun taas Kiti ei ollut uudesta tulokkaasta lainkaan mielissään ja päätti sähistä tälle. Vihamielistä Kitinkään sähinä ei ollut, lähinnä epäluuloista. Tuossa vaiheessa meillä ei vielä juurikaan toisia kissoja vieraillut :)

Ihan alkuun isommat kissat saivat haistella uutta pentua kopan läpi. Ilmeet olivat näkemisen arvoisia! xD Pikkuinen haisteli innokkaana vastaan, kun taas isot kissat olivat silmät aivan lautasina, että "Siis MIKÄ tää on!?!".






Ensimmäinen ilta sujui niin, että pikkuinen Töppönen touhuili reippaana omiaan ja isot kissat tyytyivät lähinnä tarkkailemaan pikkuista kauempaa. Töppösen lähestymisyrityksiä joko väistettiin tai sitten sille sähistiin, mistä pieni valopää ei tietenkään välittänyt vaan viipotti jo häntä pystyssä uusiin puuhiin ison kissan vielä jäykistellessä paikoillaan :D

Tyypillinen asetelma Töppösen ensimmäiseltä illalta: kaksi tarkkailijaa ja mitään mistään välittämätön pikkutouhuilija.




Seuraavana päivänä olikin sitten juhannusaatto, jolloin lähdimme mökillä juhannuksen viettoon ja otimme pikkuisen Töppösen mukaamme. Illalla kotiuduttuamme isot kissat tulivat totutusti meitä ovelle vastaan ja hännät pystyssä tervehtivät Töppöstäkin, kun päästimme sen suoraan eteisessä kuljetuskopastaan ulos. Töppönen vilisti heti isoja kissoja kohti, Kiti käveli vastaan ja puski Töppöstä! Voitte uskoa, että olimme tipauttaa silmät päästämme! :D Tämä on sitä kissojen logiikkaa, jota en tule ikinä ymmärtämään. Kai se meni jotenkin niin, että kissat tuumasivat "Kato! Tuttuja! Tuttuja tervehditään. *puks* " ;D Jokatapauksessa tämän suloisen kotiutumisen jälkeen kissat käyttäytyivät kuin olisivat aina olleet yhdessä ja isot kissat ottivat Töppösen täysin hoiviinsa. Molemmat suhtautuivat hyvin kärsivällisesti pikkuiseen häntää purevaan ja kimppuun hyppivään pentuun ja jo samana iltana Töppönen ja Minttu nukkuivat yhdessä :)




Pidän itseäni hyvin onnekkaana. Parhaimmillaan meillä on ollut yhtä aikaa 3 kissaa, jotka kaikki hyväksyivät toisensa ongelmitta. Samoin hoitokissoja meillä käy aina silloin tällöin eikä kertaakaan ole tullut ongelmia hoitokissojen sopeuttamisella omaan porukkaan. Toki pakolliset sähinät ja varuillaan olemiset kuuluvat asiaan, mutta ikinä en ole joutunut kissojen takia pelkäämään. Ei väliä, millainen sähisijä on meidän lauman sekaan heitetty, aina meidän kissat ovat uuden hyväksyneet. Tai lähinnä Minttu arkaili ja vältteli, Kiti pysytteli omissa oloissaan ja Töppönen ei vaan ymmärrä, että sille sähistään :D

Töppönen on tosiaan hieman yksinkertainen eikä aina tunnu ymmärtävän toisten kissojen kieltä. Liekö osasyy liian varhaisella luovutuksella? Töppönen ei joko ymmärrä tai ei välitä, jos sille sähistään tai muristaan. Kovasti sähisevää kissaakin tämä yrittää lähestyä rohkeasti suoraan edestäpäin. Vieraan kissan uhkaavat eleet saavat Töppösen korkeintaan pysähtymään, ei koskaan perääntymään tai osoittamaan alistumisen merkkejä. Heti sähinän lakattua alkaa lähestymisyritys uudelleen :D Kynttä ja tassuakin Töppöselle saa tarjota - silloin Töppönen viimein ymmärtää perääntyä. Tai no, ellei toinen suoraan päälle tule niin yleensä Töppönen lähinnä katsoo toista kissaa kummastuneena ja saattaa hieman nojata taaksepäin toisen tassujen ulottuvilta. Mikä typerä, typerä kissa!

Mitään ei kuitenkaan ikinä ole sattunut. Suureksi osaksi varmaankin siitä syystä, että lähes kaikki Töppösen tapaamat kissat ovat olleet pohjimmiltaan mukavia ja ainoastaan sähisseet pitääkseen oman tilansa Töppösen yrittäessä liian lähelle. Näissä tapauksissa Töppösen avoimesta tutustumishalusta usein onkin lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa. Kun Töppönen pitää ruumiinkielensä rentona ja osoittaa aitoa kiinnostusta vieraita kissoja kohtaan, eivät vieraatkaan tunne oloaan kauaa uhatuksi.

Itse rakastan kissoja syvästi ja nautin laumasta ympärilläni, joten olen todella onnekas voidessani ottaa tuttujeni kissoja meille tarvittaessa hoitoon. Haaveilen jonakin päivänä meilläkin taas olevan vähintään sen kolmen kissan lauman, mutta jospa sitä ennen saisimme edes sen toisen kissan kotiin ja jatkamme avoimena kissojen hoitokotina :D

Kissahaaveet vs. todellisuus

Kissakuume, tuo ikuinen vaiva.

Kuten todettua, vielä on liian varhaista puhua uudesta kissasta. Mutta kyllähän haaveilla aina saa. Varmasti jokaisella kissakuumeesta ikinä kärsineellä on ollut jossain vaiheessa mielessään, millaisen kissan itselleen ottaisi. Lempeä sylikissa? Leikkisä ilopilleri? Kaunis ylpeydenaihe? Punainen oma Karvinen! Vai yönmusta pantteri? Vai samanlainen raidallinen kissa kuin lapsuudenkodin naapurissa oli aikoinaan.

Voi kuulkaa, mä voin kertoa, että mullakin on ollut omat suunnitelmani. Joille voi nauraa paskaisesti!

Olin jo pitkään haaveillut punaisesta tiikeristä ja, kun oman kissan ottaminen tuli avomiehen kanssa puheeksi, molemmilla oli selkeät toiveensa. Mies oli vakuuttunut, että hän ei ikinä poikakissaa halua. Olihan meidän molempien ensimmäiset kissamme olleet tyttöjä. Mulle ei sukupuolella ollut niin väliä, sillä tunsin mukavia poikakissojakin ja tiesin useimmat kauhujutut uroksista perättömiksi. Mutta punainen olisi ollut mielestäni kaunis ja ensisijainen toiveeni. Kävi kuitenkin niin, että lopulta alustavasti kävinkin sitten mustavalkoista tyttöpentua katsomassa.

Ja mitä me saimme? Ensimmäinen kissamme oli tietenkin uros. Eikä tämä punaisestakaan käy? Minttu-Poika, ruskeatäplikäsvalkoinen uros.




Noh, pian tuli puheeksi hankkia Mintulle kaveri. Jospa nyt viimein se punainen kissa mulle! Itseasiassa pääsin jo niinkin pitkälle, että olin meille punavalkoisen poikakissan katsonutkin ja alustavasti varannut. Vaan miten kävikään, kun otin tuon miehen mukaan kissaa hakemaan? Niinhän se pentele meni ja rakastui tähän tyttöön! Kiti Reijo Pöntöntyrär, kilpikonnaruskeatiikeri naaras.




Noh, ei mulla lopulta valittamista ollut. Ihanat kissat saimme. Oma kissakuumeiluni toki jatkui, mutta olimme sopineet kissaluvun olevan toistaiseksi täynnä. Vielä haaveilin silti kauniista kilpikonnakuvioisesta tytöstä. Lisäksi olin aivan rakastunut maatiaisiin ja päättänyt, että kyllä lyhytkarvaiset kissat on se mun juttuni. Rotukissahaaveetkin meni enemmän Bengalin ja muiden lyhytkarvaisten rotujen puolelle.

Sitten sain tekstiviestin, jossa ystäväni tarjosi meille kissanpentua. Miehen ensireaktio oli "ei". Kerroin kuitenkin kissoista hänelle: vapaana musta ja kirjava, todennäköisesti poikia molemmat ja pitkäkarvaisia. Pitkäkarvainen oli avainsana ja "ein" sijaan miehen kommentti olikin, että me otetaan semmoinen kirjava :D

Niinpä mun lyhytkarvainen kilpparityttöni vaihtui tähän! :D Herra Reino Töppönen, ruskeatabby uros.




Seuraava kissamme saisi olla mielellään tabby-kuvioinen poika, värillä ei väliä. Tai jos vastaan tulisi oikein kaunis kilpikonnakuvioinen tyttö. Oikeastaan luulen, että Se Oikea kissa sitten lopulta löytää meidät. Lopultakaan en usko, että mulla on vieläkään mitään mahdollisuuksia määrätä etukäteen erityispiirteitä seuraavaa kissaamme koskien :D

Tässä samalla tulikin alustavasti esiteltyä myös elämäni kissoista 3/4 :) Valitettavasti Töppönen tosiaan on ainoana elossa näistä rakkaistani, mutta kauniita muistoja ja niiden myötä myös kirjoitettavaa riittää. Palaan näihin aiheisiin taas toisella kertaa.