4.8.2012

Prinsessa on saapunut valtakuntaansa!

Tänään aamulla käytiin ystäväni kanssa reilun 70 kilometrin reissulla poimimassa Prinsessa ja veljensä Martti uusiin koteihinsa. Matka sujui yllättävän hyvin ja viimeisimpien tietojen mukaan kummankin pikkuisen asettuminen uusiin koteihinsa on tapahtunut vaivattomasti :)

Tässä kissat jo laatikoissaan vanhassa kotipihassaan ja toinen riesaveli mylläämässä Martin kimpussa :D





Alkumatkasta Martti a.k.a. Porukolli mellasti omassa kuljetusboksissaan, kun taas Prinsessa olisi mielellään vaan nukkunut omassaan. Meno tasoittui siirrettyämme molemmat vauvat samaan koppaan - eli enää ei Prinsessalla ollut toivoakaan unirauhasta, mutta Martinkin pahin turhautuminen hieman laantui :D



Tässä neiti kilttinä taustalla ja veljensä asentamassa pyyhettä.



Kyllä matkalla nukkuakin maltettiin, Prinsessalla vaan hieman oli kestämistä päälleen mylläävässä Martissa :D





Lukuunottamatta alkumatkan Martti Showta ja aivan loppumatkan Prinsessan varovaista miukuttamista, kissalaatikossa oli koko matkan hiljaista paineista huolimatta.









Koska molemmat kissanpennut olivat samassa kuljetusboksissa, tuli Marttikin mukana katsomaan siskonsa uutta kotia. Töppönen oli tapansa mukaan heti ensimmäisenä jo tunkemassa vauvoja vastaan, minkä neiti onneksi otti todella rennosti ja lähti ison kissan lähentelyistä huolimatta reippaana tutkimaan paikkoja.





Martti sen sijaan ei juurikaan arvostanut ylituttavallisia kissojamme vaan pysytteli kuljetusboksin turvassa tutustumassa muihin lähinnä laatikon seinien raoista haistelemalla.







Iso karvapallo, Töppönen, oli Martille liikaa ja sai aikaan kunnon pörhistelyt. Tämän jälkeen Martti jo pakattiinkin matkaan kohti omaa kotiaan. Kuulemani mukaan autossa oli taas osoitettu mieltä marttimaisesti, mutta itse kotiutuminen ja tutustuminen uuteen kissakaveriinsa on sujunut todella hyvin :)



Sillä välin Martin arkaillessa, Prinsessa ehti tutustua uusiin kavereihinsa sekä käydä jo lähes koko asunnon läpi ulkotarhaa myöden :D





Töppönen tunnetusti on kaikkien kaveri (tai ainakin tahtoisi olla), joten paria epäluuloista sähähdystä enempää siitä ei reaktiota irronnut ja pikkukissan uutuudenviehätyskin haihtui nopeasti. Pömppiksellä sen sijaan on ollut hieman enemmän totuttelemista tuohon minikissaan, mutta runsaampaa varovaisuutta ja lievää arkailua lukuunottamatta nuokin näyttäisivät pärjäävän oikein hyvin :) Pikkukissan perässä vaan tarvitsee edelleen kulkea vahtimassa ja varovasti haistelemassa.



Martti-veljen lähdettyä pikkuneiti jaksoi hetken pöllyyttää Kickeroota, jonka jälkeen uni voitti ja oli aika vetäytyä boksiin nukkumaan.









Itsehän en tietenkään malttanut olla pikkukissaa hypistelemättä edes tämän nukkuessa, joten kaivelin Prinsessan mukaani, kun siirryin itsekin sohvalle torkuille. Kainalopaikka ei neidille kelvannut, mutta saatuaan asentaa itsensä tyynyjen väliin mun olkaani vasten, nukuimme neidin kanssa tuossa asennossa sen pari tuntia, kunnes heräsin miehen räpsiessä kuvia :D





Pikkukissan väsy jatkui vielä itseni noustua ja muutenkin pikkuinen on käyttänyt aikansa tehokkaasti lähinnä nukkumalla. Ruokakipot ja hiekkalaatikot löytyi heti ja uuden isin asennusapulaisenakin jo ehdittiin toimia mieheni kootessa juttujaan lattialla. Neiti on myös erityisen mieltynyt Töppösen lempileluhuiskaan, josta on jo Töppösen jäljiltä varsikin poikki :D Muuten noin pieni kissa onkin enimmäkseen nukkunut ja jännän päivän jälkeen tuntuu uni maittavan yhä niin yksinään kuin ihmisen sylissäkin ♥