6.5.2011

Kong Kickeroo -painilelu

Tätä lelua olen monessa kissablogissa katsellut ja itsekin jo arvontapalkintoina aiemmin eteenpäin lähetin pariin kissatalouteen. Jostain syystä jäi sitten vaan itselle ostamatta.

Nyt Töppönen sitten saikin tällaisen painilelun myöhäisenä synttärilahjana ja lelu on toiminut paremmin kuin uskalsin toivoakaan! Ilmeisesti kissanminttu tehoaa kumpaankin :D Etenkin Töppönen on aivan rakastunut tuohon leluun, vaikkakin sillä painimisen sijaan usein menee enemmän lelun nuolemiseksi - lelu tulikin heti ekan leikkikerran aikana smällättyä aivan vihreäksi :P Eli aivan ehdottomasti suosittelen tätä lelua muillekin kissoille! Mutta ottakaa jokin muu väri kuin valkoinen xD

Noin miljoona kissakuvaa yhden päivän aikana:

Pömppä suhtautui leluun hieman epäluuloisesti ja oli alkuun varovaisempi, kun taas Töppö haistoi lelua kerran ja iski heti kimppuun :D





Vähän piti heti molempien olla lelua nuolemassa :P



Pömppä kuitenkin hämmentyi Töppösen rähinöistä niin, että tyytyi pysyttelemään vähän eteemmällä...



Paitsi välillä piti vähän koittaa käydä painimassa Töppösellä xD



Lelun ympärillä ollut kangasnauha lähti irti heti ekojen potkujen jälkeen. Täähän tosin ei Hania häirinnyt vaan tää kävi hakemassa lelusta aina hyvät kissanminttupöllyt ja jäi sitten kieriskelemään tuon nauhan kanssa :P











Ja lelua piti nuolla niin kovasti, että oli omatkin partakarvat ihan kuolassa :P



Ja lelu sai sellaista kyytiä, että Töppösen omatkin karvat vaan pöllysivät :D Hetken painimisen jälkeen irtokarvan määrä on aivan uskomaton, vaikka poikaa päivittäin harjataankin!





Ja Hani taas osallistui painimalla lelun hännän kanssa :D









Asteen verran äkäisempi ilme, kun yritin ottaa lelua Töppöseltä xD



En tuon lelun asemassa haluaisi olla, kun näillä kynsillä potkitaan :O







Lopulta sai Hanikin vähän leikkiä!



Pömppä vaan oli enemmän kiinnostunut tuosta lelun hännästä kuin itse lelusta :D



Ja Pömppäkarvan keskittymiskyvyllä tietysti piti painittaa ihan kaikkea muutakin mitä vaan ympärillä oli :P



Tämän jälkeen Töppönen tuli hakemaan lelua taas itselleen sellaisella sähinällä, että katsoin parhaaksi ottaa lelun hetkeksi talteen. Illalla tulikin sitten otettua taas lisää kuvia, mutta oliskohan tässä kerraksi :D Nyt lelu oli kissojen ulottuvilla jo koko yön ja ihan kiltisti sen kanssa on leikitty! :) Lähinnä nyt Töppönen vaan on nukkunutkin tuo lelu kainalossaan...

7 kommenttia:

  1. Tuo nauha se vasta mielenkiintoinen onkin! Melkein lelun paras osa, jos Naukulan likoilta kysyttäisiin. Lienevät uittaneen sen (ja hännän) kissanlelutehtaalla siellä kissanminttupaljussa :)

    VastaaPoista
  2. Näyttävät suorastaan rakastavan tuota :D Meijän kissa sai joululahjaksi tuommoisen, mutta kun ei kissanminttu kiinnosta olllenkaan, niin lelu lähti eteenpäin..

    VastaaPoista
  3. Voi ihanaa halipainimista! Meillekään ei vielä ole tuota hankittu, en muista ikinä käydä katsomassa lelu- eikun lemmikkikaupassa kaupungissa ollessani.
    Aivan mainiot kuvat, voi että! <3 <3

    VastaaPoista
  4. Ääk, tuo Hanin kuperkeikka monikissakickeroo-painissa! :D

    Oivallisia haliotteita myös Töppöseltä, mutta totaalisesti repesin Hanin "painin kaiken!!" -asenteelle :D

    VastaaPoista
  5. Mainio "työnjako" kissojen kesken, kun toinen tykkää hännästä ja toinen itse kissanminttuosasta. :)

    VastaaPoista
  6. Kivat kuvat! Onpa kiinnostava lelu! Oi kun sillä leikitään!

    VastaaPoista
  7. Naukulan Mamma: Toi nauha oli ihan Hanin suosikki ja jopa niin kiva, että heti ekan illan jälkeen sen sai heittää suoraan roskiin kuolattuna ja revittynä :D

    Milla: Joo, etenkin Töppönen tosiaan rakastaa tuota uutta lelua ja lelu on tainnut jo syrjäyttää Haninkin niin uni- kuin painikaverinakin :D Ja oho! Ehkä ensimmäinen kissa, josta kuulen, ettei lelu ole kiinnostanut :O Ehkä se on tosiaan se kissanminttu sitten, joka lelussa kissoja viehättää.

    Saila: Omien kissojeni perusteella voisin suositella hankkimaan :D Zooplussalta sais kirahvikuvioisena oikein hyvään hintaan. Eläinkaupassa oli vähän kalliimpi, mutta valikoimassa lisää ihania värejä ja kuviota :D Hanille tahdon vielä pinkin!

    ella: Hani on kyllä ihan oma itsensä näissä kuvissa taas :D Se on aina just tuommoinen, että leikkiessä pitää peuhuttaa ihan joka suuntaan :P

    Sirpa ja Kollo: Joo, nyt alkuviehätyksen laannuttua on sopu säilynyt ja hyvin mahtuu molemmat leikkimään yhtä aikaa :D

    Kirsti: Meillä ei ole ainutkaan lelu ennen näin suureen suosioon päässyt! :D

    VastaaPoista