25.5.2012

Ruokintajuttuja

Mulla itselläni ei edelleenkään tämän blogin kommentointi toimi, joten päätinpä kirjoittaa itsekin ihan kokonaisen ruokintapäivityksen, kun Uudii tuossa nakumasupäivityksen kommenteissa kyseli meidän kissojen ruokavaliosta. Myös Uudii itse näyttää juuri kirjoittaneen aiheesta omassa blogissaan, jota kannattaa kyllä käydä vilkuilemassa muutenkin ;)

Jonkin verran erilaisia ruokia täälläkin blogissa aina vilahtelee, kun syömässä oleviakin kissoja tulee jonkin verran kuvattua :D Markettien halpisruoat ja viljat meillä on karsittu vähiin jo ensimmäisen oman kissamme myötä, kun tällä ilmeni vilja-allergia ja tuolloin tuli kissojen ruokinta-asioista lueskeltua enemmänkin. Vilja-allergia on muuten yksi yleisimmistä kissojen allergioista ja usein etenkin vehnä (jota lähes kaikki markettiruoat sisältävät!) paljastuu kissojen vatsa- ja iho-ongelmien aiheuttajaksi. Toinen yllättävän yleinen allergian aiheuttaja ovat kala/äyriäiset! Ja kissojen hyvin yleinen laktoosi-intolerantikkous lieneekin useimmilla tiedossa? :) Ja vaikka ei just allergiasta kyse olisikaan niin yleensä kyllä kannattaa lähteä vaivaan kuin vaivaan ratkaisua hakemaan ensimmäisenä ruokavaliosta :D

Kuvassa Minttu-Pojan leukaan muodostunut vehnän aiheuttama ihottuma, kun terveenä Mintun leuan kuuluisi olla täysin valkoinen. Tuommoista mustaa töhnää, kuivaa ihoa ja pientä näppylää siis. Ihottuma ei kissaa itseään vaivannut eikä siis kutissutkaan, joten väritykseltään tummilta kissoilta saattaa tämän kaltainen ihottuma jäädä kokonaan huomaamatta, vaikka sitä olisikin.



Meillä ensin siis vaihdettiin siinä vuoden 2006 tienoilla marketin ruoat kokonaan eläinkaupan vehnättömiin ruokiin, jonka jälkeen jossain vaiheessa otettiin myös raaka liha kokeiluun. Tuolloin uusi ruoka alkoikin maittaa kaikille todella hyvin! Minttu-Poika ehti vasta tätä ruokavaliota harjoittelemaan eikä hänen kohdallaan tulokset ehtineet vielä näkymään. Kiti ja Töppönen sitten jatkoivatkin hyvinkin lihapainotteisella ruokavaliolla sujuvasti jonkin aikaa, kunnes Kitillä todettiin munuaisten vajaatoiminta ja jouduttiin vaihtamaan kokonaan erikoisruokavalioon.

Töppönen on saanut oikeastaan koko ajan syödäkseen raakaa lihaa (possua lähinnä) satunnaisesti, mutta tällä hetkellä kissojen ruokavalio koostuu oikeastaan 1/3 raakaa (porsaan suikaleita ja sydäntä, broileria, kalkkunaa, herkkuna seitiä), 1/3 märkäruokaa (vaihtelevasti täys- ja täydennysravintoa) ja 1/3 kuivaruokaa (Power of Nature, 80% kanaa). Tavoitteena olisi lisätä raa'an ruoan määrää sitä mukaa, kunhan nuo oppivat uusia ruokia syömään :)

Märkäruoan määrää taas olisi tarkoitus vähentää, kunhan jaksan perehtyä tarkemmin siihen, millaisia osuuksia ruokavaliosta täytyisi olla vitaminoitua täysravintoa. Meillä tosin etenkin Töppönen vetelisi Multicatitkin (vitamiinivalmiste) innoissaan herkkunappeina, jos vaan niitä annettaisiin :D Nauta ei suurina määrinä Töppösen vatsalle sovi ja jauhelihaa nää eivät ole koskaan suostuneet syömään. Töppösen vatsaongelmista ollaan myös huomattu se, että Töppösen vatsa pysyy hyvin kunnossa, kunhan vältetään suuria määriä kastikepohjaisia märkäruokia (jotka usein sisältävät myös sitä viljaa) ja annetaan raksuja päivittäin. Ulosteen haju tosin on taas pahentunut teollisempaan suuntaan ruokavaliota muutettaessa :P

Satunnaiset ruokavaliosta lipsumisetkin sallitaan ;) Tässä Pömppis oli löytänyt juustokakkukulhon (kermaa ja ricottaa, nomnom).





Mutta! Se varsinainen tämän päivityksen aihe!

Neiti Hömppäkarva :D Kuten kerroin, Töppönen on oppinut aivan pennusta asti myös raakaa lihaa syömään, kun taas Pömppiksellä on ollut sen kanssa enemmän opettelua. Meille 8 kuukauden ikäisenä tultuaan Hani oksensi kaiken tarjotun lihan, joten Töppösenkin ruokavaliosta jäi liha vähitellen lähes kokonaan pois. Nyt ollaan taas vähitellen totutettu molempia kissoja raakaruokaan ja hiljalleen alkaa Hanillakin myös raaka pysymään sisällä. Enemmän ongelmana onkin neidin omat mieltymykset :D Välillä syödään innolla kaikkea mitä tarjotaan ja välillä ei suostuta koskemaankaan edes vanhoihin suosikkeihin! Niin... tämä ongelmahan on kyllä mun kokemukseni mukaan monella kissalla teollisenkin ruoan kanssa ;D Vaikka teollisessa ruoassa tietysti löytyy enemmän vaihtoehtoja niin ruoan sisällön kuin koostumuksenkin suhteen.

Raaka broileri on meillä ehkä se, mikä maittaa parhaiten. Suikaleena siis. Broilerin sydämiä tai kivipiiroja (lihasmaha) nuo eivät suostu syömään kuin joskus vahingossa :P Ja nuo suikaleetkin sain Hanille maittamaan vasta, kun aloin kissoja syöttämään pöydällä samalla, kun pilkoin broileria itsellenikin. Yksinkertainen kissalapseni siis kuvitteli saavansa käydä varastamassa pöydältä ihmisten ruokaa ;D



Ja yleensä vielä just näin, tässäkin tortillapakettien päällä istuen.





Tässä vielä yleiskuva havainnollistamaan ihmisten ruokien muuttumista kissanruoaksi.



Hanin omat valinnat tosin olisivat edelleen jotakin aivan muuta. Etenkin se paprika on suurin kiinnostuksen kohde edelleen!



16 kommenttia:

  1. Miksei allergiaa ole syytä epäillä, tai millä se rajataan pois? Ruokavaliolla?

    Kissa kun voi tosiaan olla mille tahansa allerginen. Myös sille raa'alle lihalle, siitepölylle jota leijuu nyt ilmassa kiitettävästi tai vaikka huonepölylle. Tai varastopunkeille tai homeille tai tai tai... Kuten meidän Felix :D (mikä tosin tietenkään ei ole naurun asia, mutta myönnettävä on että allergialista on melkoisen pitkä kissaksi).

    Meidän blogissa on juttua tuosta Felixin allergiasta, jos haluat lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis, täysin varmastihan en tietenkään voi sanoa, etteikö allergiakin olisi mahdollinen. Ruoka-aineallergiat ja muut ruokintaan liittyvät yliherkkyydet tosiaan rajataan pois ruokavaliolla testailemalla yksitellen yleisimpien allergisoijien pois jättämistä (tai eläinlääkärin myymillä allergiaruoilla). Sekään tosin ei välttämättä kerro koko totuutta, sillä jotkut kissathan saattavat saada allergiaoireita vaikkapa ruokakippojensa materiaalista :P

      Itse lähinnä perustin arvioni allergiattomuudesta siihen, että ne yleisimmät (maito ja vilja) eivät meillä ruokavalioon kuulu muutenkaan eivätkä kissoista kumpikaan oireile selkeästi mitään tiettyä ruokaa. Ja kun tosiaan Töppösenkin vatsa pysyy raksuilla ja kastikeruoan pois jättämisellä kunnossa riippumatta siitä mitä muuta ruoka sisältää :)

      Teidän blogianne vilkuilemassa olen käynytkin! :)

      Poista
  2. Meillä ei ole vielä löytynyt lihaa, joka ei olisi kissoille kelvannut. Tosin broisku, nauta, possu -linjalla ollaan vielä pysytty.
    Topi on juuri vehnäallerginen kissa (itse tehty diagnoosi) ja muidenkaan mahat ei pahemmin tykkää viljapitoisista sapuskoista isompina määrinä (laatikolla tuoksahtaa), joten en itse niitä osta, mutta jostain syystä niitä tuppaa tulemaan kissanäyttelyistä kotiin palkintoina ja ilmaisnäytteinä.
    Ikävä kyllä näin opiskelijana en haluaisi lahjoittaa kaikkia ilmaisia ruokia eteen päin, joten jätän raksusekoitukseen vehnättömät raksut, mutta niiden määrän kanssa saa olla tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Töppöselle maittaa melko hyvin useimmat tarjotuista peruslihoista, mutta mitään erikoisempia sekään ei juuri suostu syömään. Esim. ne broilerin sydämet maittaa edelleen melko nirsosti ja pötköissä myytäviin jauhettuihin raakalihoihin nuo eivät suostu edes koskemaan :P

      Vehnähän tosiaan on todella yleinen allergian aiheuttaja kissoilla ja musta on käsittämätöntä, että kissanruoat tuppaa usein olemaan just sitä vilja- ja rehumössöä. Ulosteen paha hajuhan johtuu siitä, että lihansyöjänä kissan elimistö ei juurikaan pysty hyödyntämään kasviperäistä ravintoa ja ruoka tuleekin ns. "suoraan läpi". Eli käytännössä nuo viljapitoiset ruoat eivät sovi yhdellekään kissalle, vaikkei varsinaista allergiaa olisikaan :P

      Jos totta puhutaan niin kyllä meilläkin joskus viljaa kissojen vatsoihin menee, kun usein kissat saavat vierailtakin tuliaisiksi just jotain täydennysrehu-herkkunappeja. Mutta rahatilanteenkin kannalta olis kyllä kätevää saada kissat syömään raakaa monipuolisesti, sillä eläinkaupan pakastelihat ovat suorastaan naurettavan halpoja laadukkaimpiin teollisiin mättöihin verrattuna!

      Poista
  3. Hyvin ovelaa mielenkiinnon herättämistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, tuolla tavalla usein häviää lautasilta jo roskiin menossa olevat kuivuneet lihatkin, jos ne sattuu hetkeksi käsistään pöydälle laskemaan :D

      Poista
  4. Voi ovelaa Hania! <3 Kaunis hullunkiilto silmissä tossa vikassa kuvassa! :D

    Kannattaa huonosta menekistä huolimatta tarjota sitkeästi erilaisia lihoja, nimittäin jossain vaiheessa ne saattavat yllättäen ruveta menemään alas (tosin en yhtään tiedä, miten ahkerasti oot jo tarjonnut, ja vaikuttaako teollisen ruuan samanaikainen tarjoilu ruokahaluun). Mä kirjoitin Marille naamakirjassa viestin tammikuussa, jossa listasin Neilikalle maistuvia ja ei-maistuvia juttuja näin:

    Neilikka suostuu syömään:
    -kalkkunaa
    -hirveä

    Se ei suostu syömään:
    -maksaa
    -sydämiä
    -poroa
    -kanaa
    -lohta
    -sikanauta-jauhelihaa

    Nykyään Neilikka syö noista kaikkea muuta paitsi lohta, joka muutenkin oli vaan herkuksi tarkoitettu eikä siis välttämätön. Ja lisäksi ainakin seitä, silakkaa, katkarapuja, (mereneläviä vaan herkkuina max. kerran viikossa) nautaa ja possua jopa jauhelihana, jauhettua kalkkunaa ja broiskun siipeä (luiden kera) jne.

    Tsemppiä ja rapsuja kisumisuille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Neilikka! Oppispa toi Hanikin vielä syömään monipuolisemmin lihoja :P Mutta mulla onneks on jo entuudestaan kokemusta lihanirsojen kissojen opettamisesta raakaan niin en vielä toivoani menetä, kun tiedän, että joidenkin kissojen kanssa saattaa joutua vääntämään pidempäänkin :)

      Meillä tosiaan nykyään syödään jotain raakaa päivittäin. Tai Töppönen syö päivittäin ja Hani syö, jos sattuu olemaan sopiva fiilis lihan syömiseen xP Riippuu sitten ihan päivästä, että annanko laiskana vaan noita paremmin maittavia peruslihoja vai jaksanko yrittää noita huonommin maittavia tyrkyttää.

      Teollisen syöminen varmasti vaikuttaa lihojen maittavuuteen. Mutta kun kissaa ei voi kovin pitkään täysin syömättäkään pitää niin pakko noille on jotain antaa. Ja kun Töppösen vatsa sitä kuivaruokaa kaipaa niin samalla Hanikin syö vähän raksuja, jos sille ei ole lihat maittaneet. Mutta teollisen ruoan ohella Kiti ja Minttukin aikoinaan raakaa opettelivat syömään ja kärsivällisyydellä se lähti meillä niinkin ihan hyvin sujumaan :)

      Poista
  5. ja ai nii itellänikin on perheessämme kissa, joka syöö vaan kissalle tarkoitettuja ruokii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa valmiita kissanruokiakin vakituisesti syövälle kissalle kokeilla lihan antamista pikkuisen herkkuna samalla, kun itselleenkin tekee (maustamattomasta) lihasta ruokaa, vaikkei säännölliseen ruokavalioon niitä ottaisikaan :) Jos kissalle vaan lihat maittaa niin kissa pysyy terveempänä, kun saa luonnollisen ruokavalionsa mukaista syötävää :)

      Poista
  6. Hei kiva blogi sulla! Tuon uudiin kautta löysin tänne ja jään ehdottomasti seuraamaan sekä kissoja että kokkauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kivaa, että löysit ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  7. see this site r3m34o1u01 high quality designer replica replica bags us click u0z04e2f49 fake louis vuitton replica bags vuitton c6d39o1d03 replica bags aaa see this here l3u67s9o74 replica bags chicago

    VastaaPoista