2.10.2012

Ramseksen uudet kaverit

Pusuja vai painia?



Aika kuluu aivan huomaamatta ja kissanpennutkin ovat kasvaneet hurjaa vauhtia! Pikkuiset karvavauvat alkavat jo muistuttaakin ihan oikeaa kissaa :D Koitan ehtiä vielä päivittämään Prinsessan vaiheista meillä tarkemminkin, mutta lyhyesti sanottuna kaikki on mennyt aivan ihanasti!

Kaikkein eniten innoissaan kissanpennuista on kuitenkin ollut Ramses, joka tuntuu kuvittelevan olevansa itsekin pieni kissalapsi! :D Ramses onkin ollut aivan haltioissaan uusista painikavereista :)

Heidän ylhäisyytensä, Prinsessa & Ramses.





Morris saa poikarakkautta Ramseksen tapaan.







Riesalapset ovat nyt jo 4,5 kuukauden ikäisiä ja täytyy kyllä taas todeta ajan kullanneen aiempien kissojeni pentuajat! Hirvittävästi energiaa noin pienissä kissoissa! Onneksi sekä Prinsessa että veljensä Morris ovat kotiutuneet kerrassaan loistavasti ja molemmilla on omat kissakaverinsa. Ja aivan parastahan tietysti on, että nämä kaksi sisarusta pääsevät yhä toisiaankin tapaamaan! Vaikka isoista kissoista paljon seuraa onkin niin ei edes touhuvauva Ramses korvaa omaa ikätoveria :)

Tällä hetkellä "vakiokokoonpanomme" onkin 7 kissaa! :D Kuvasta puuttuvat Milli ja Kreetta, jotka arvostavat enemmän omaa ruokarauhaansa.




28 kommenttia:

  1. Ramses ei kyllä näytä yhtään vauvanaamalta tossa ekassa kuvassa, pikemminkin joltain Muumien Piisamirotalta. xD

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania nuo viimoset kuvat kun kaverit koolla! :) Ja ihastuin tohon Morrikseen, mikä hurmuri ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanaa elämää, kylläpä tykkäisin!

    VastaaPoista
  4. Suloisia kissoja! Kyllä tuossa kaverilaumassa taitaa olla työtä, vaikka tietysti rutkasti iloa ja ihania hetkiä.
    Siskoni otti sijaiskotikissan ja heidän kauttaan olen taas päässyt lähemmäs kissamaailmaa.
    Meille kun ei allergian takia elukoita voi ottaa...

    VastaaPoista
  5. Ramsun haliote Kirpusta on hyvä! :D muutama kuukaus etiäpäin ni meidän teinit on jo isoja kissoja :o

    -S

    VastaaPoista
  6. Meile tullee huomena semmonen maatiaiskissa, kilpikonnaväritys. :) Sulla on tosi ihana blogi, jatka samaan malliin. <3

    VastaaPoista
  7. Ooi, Ramseksen hyviä ystäviä... :D Muumien piisamirotta, reps reps! xD

    VastaaPoista
  8. Hei, täällähän oli näemmä kunnon kissablogi! Ja kissoilla myös kunnon nimet :))) Tervetuloa vastavierailulle milloin vain!

    VastaaPoista
  9. Oi mitä hurmureita. Ja hurmiota :)
    -Blackie ja Helena-

    VastaaPoista
  10. Ihania kissoja! Tervetuloa katselemaan myöskin minun söpöläista hänen blogistaan :)

    sphynxisadora.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Great items from you, man. I have take into accout your stuff previous to and you are simply too excellent.
    I actually like what you've obtained right here, really like what you are stating and the way in which wherein you are saying it. You're making it entertaining and you continue to take care of to stay it
    sensible. I can't wait to read far more from you. That is really a wonderful web site.

    Look at my web page - http://www.pcipedia.es/

    VastaaPoista
  12. I really like what you guys are usually up
    too. This kind of clever work and exposure!
    Keep up the fantastic works guys I've added you guys to blogroll.

    Also visit my weblog; ミュウミュウアウトレット

    VastaaPoista
  13. I have been surfing online more than 3 hours today,
    yet I never found any interesting article like yours.

    It is pretty worth enough for me. In my opinion, if all webmasters
    and bloggers made good content as you did, the net will be a lot more useful than ever before.


    Here is my site; トリーバーチ アウトレット

    VastaaPoista
  14. Thanks for finally writing about > "Ramseksen uudet kaverit" < Loved it!

    Feel free to visit my web page :: www.
    chloeoutletshop2013.com

    VastaaPoista
  15. Hey, I think your blog might be having browser compatibility issues.
    When I look at your website in Opera, it looks fine but when opening in Internet Explorer, it has some overlapping.
    I just wanted to give you a quick heads up! Other then that, very
    good blog!

    Also visit my website ミュウミュウ店舗

    VastaaPoista
  16. WOW just what I was searching for. Came here by searching for トリーバーチ アウトレット

    Feel free to surf to my blog: トリーバーチ店舗

    VastaaPoista
  17. Greetings from California! I'm bored at work so I decided to browse your website on my iphone during lunch break. I really like the info you provide here and can't wait to
    take a look when I get home. I'm shocked at how fast your blog loaded on my phone .. I'm not even using WIFI, just 3G .
    . Anyhow, superb blog!

    my webpage クロエ店舗

    VastaaPoista
  18. you are really a excellent webmaster. The web site loading velocity
    is amazing. It seems that you are doing any unique trick.

    Also, The contents are masterwork. you have performed a magnificent activity in
    this subject!

    Feel free to visit my blog post ... トリーバーチ靴

    VastaaPoista
  19. What's up, after reading this remarkable article i am too cheerful to share my familiarity here with friends.

    Take a look at my site - トリーバーチ店舗

    VastaaPoista
  20. You actually make it seem so easy with your presentation but I find this topic to be really something
    that I think I would never understand. It seems too complicated and very broad for me.
    I am looking forward for your next post, I will try to get
    the hang of it!

    Stop by my webpage; 財布トリーバーチ

    VastaaPoista
  21. Just want to say your article is as amazing. The clearness for your post is
    simply spectacular and that i could assume you're an expert on this subject. Fine together with your permission let me to take hold of your feed to stay updated with drawing close post. Thank you 1,000,000 and please carry on the enjoyable work.

    Also visit my blog ルブタン

    VastaaPoista
  22. Howdy! Do you use Twitter? I'd like to follow you if that would be ok. I'm undoubtedly enjoying your blog and
    look forward to new updates.

    my blog post :: ミュウミュウバッグ

    VastaaPoista
  23. Reilu vuosi viimeisestä päivityksestä, mutta edelleen pidän kiinni siitä ajatuksesta, että ehkei tämä blogi sittenkään ole täysin kuollut... Eihän, pliis?

    VastaaPoista
  24. Eihän tää blogi oo kuollu...??!! :O
    ...liittyisin muuten lukijaks...

    VastaaPoista
  25. Mitä teidän elämään kuuluu?

    VastaaPoista
  26. Wau! Siinnähän on kissa poikineen!

    VastaaPoista
  27. Ihania kisuja! :)
    Itsellänikin on oma blogi: www.netit.cc/nori
    Se kertoo kissastamme Norista joka on maatiaiskissan ja venäjänsinisen sekoitusta :)

    Tervetuloa kurkkaamaan! ;)

    VastaaPoista
  28. You are all so wonderful and cute looking. Love seeing you giving a sweet bath to the other ones. Thanks for sharing the lovely photos. Have a great day.
    World of Animals

    VastaaPoista