30.11.2010

Hanin sterilisaatio ja toipuminen



^ Kaverista huolehditaan <3

Sterilisoitavana kävi siis perjantaina meidän pikkuneiti ja hyvin on lähtenyt jo toipuminenkin käyntiin :) Itse tietenkin kauheassa vainoharhassa koko ajan vahdin haavaa ja kissan tekemisiä, vaikka pikkuneiti ei itse vaikuta koko haavaa huomaavankaan. Ja siisti, vain 1-2 sentin mittainen, viiltojälki neidillä vatsassaan onkin. Ja Hani itse tosiaan huitelee aivan vanhaan malliin jo, joten tuskin neiti kovin kivuliaskaan voi olla.

Paranemisaikahan yleensä on noin pari viikkoa ja sen jälkeen voidaan taas ottaa hoitokissojakin eikä tarvitse pentuja pelätä.

Hanilla tuossa jokin aika sitten oli kiimakin, jolloin kissa muuttui niin rasittavaksi riesaksi, että toista samanlaista en todellakaan halua katsella enää :P En tiedä onko aika kullannut muistot vai oliko Hani jotenkin erityisen rasittava kiimassaan. Kyllä mä muistan kuinka Kitikin oli levoton, mourusi muutaman päivän ja koitti pyllyä tarjota kaikille. Mutta kun tuo Hani huusi aivan suoraa huutoa niin, että pelkäsin jo naapureiden pian valittavan :D

Ihan perusmeininkiä siis, mutta sen lisäksi Hani merkkaili ahkerasti. Mä olen kai jotenkin tynnyrissä kasvanut, kun luulin, ettei tyttökissat merkkaile :O Mutta Hani kyllä kävi monta kertaa päivässä ruiskauttamassa hiekkalaatikon reunan yli seinille ja pitkin nurkkia lirautteli häntä väristen. Voi ärsytys! Meillä ei ole ikinä edes urokset merkkailleet! Noh, onneksi sitä ei kestänyt kuin pari päivää ja enimmät tosiaan tähdättiin kuitenkin sinne hiekkiksen puolelle.

Ja nyt tosiaan viimein käytiin neiti leikkauttamassa. Aikomus oli jo aiemmin, mutta sitten siihen tuli Hanin kiima, kissavieraita ja ripulia, jotka siirsivät suunnitelmia.

Perjantaina kello 14 Hanilla oli lääkäriaika ja kaikki sujui ihan normaalisti. Kyllä mua silti jänskätti ja koko ajan vahdin pienen hengitystä ja muuten. Vaikka tuttuahan tääkin jo oli, kun Kitin kanssa sama oltiin jo käyty läpi. Samoin poikien kastraatiot on tehty nukutuksessa ja Minttua jouduttiin lyhyen sairastelunsa aikana nukuttamaan usein muutenkin. Se nukkuva kissa vaan on aina niin pelottavan näköinen, kun usein sillä jää silmät auki... Niin kuin Hanillakin. Lääkärissä silmiin oli laitettu kuivumista estävää geeliä ja hoito-ohjeissa neuvottiin sulkemaan kissan luomia säännöllisin väliajoin, mitä ehdinkin tekemään ehkä kahdesti ennen kuin Hani jo reagoi sen verran, että silmät jäivät kiinni.



^ Töppönen tuli heti nukkuvaa Hania ihmettelemään, kun Hani aseteltiin keittiön lattialle lämpimään nukkumaan.

Leikkauksen jälkeen leikkaushaava suljettiin liimaamalla ja Hani sai kipulääkkeen ennen kotiin lähtöä. Ainakin Kitillä aikoinaan parani liimaamalla suljettu haava tosi nopeasti ja yleisestikin se kai häiritsee kissaa itseään vähemmän, kun ei jää mitään tikkejä näkyviin. Tikkejä kissa kai saattaa koittaa nyhertää irti, jos ne sitä häiritsee, kun taas liimattu haava on aivan litteä ja tasainen. Kitikin jo heti leikkauspäivän iltana kiipeili pitkin kirjahyllyjä, vaikka kuinka ihmiset yritti kieltää ja Hanikin koitti jo kovasti yöllä hyppiä :P Kiti myös pärjäsi ilman kauluria tai suojapukua alusta asti, kun se ei juurikaan osoittanut kiinnostusta haavaa kohtaan. Hani sen sijaan sai pitää kauluria ensimmäisen päivän ja osan seuraavastakin, sen jälkeen haava ei enää tuntunut vaivaavan. Kauluri myös havaittiin jo heti alkuun viholliseksi :P Mutta 10-12 päivää pitäis ohjeiden mukaan leikkaushaava suojata, joten me nyt koitetaan vähän vahtia, ettei haava pääse tulehtumaan, jos Hani sitä koittaa nuolla. Oikeastaan arvelin, että Töppönen olis voinut haluta Hania hoivata, mutta sekin on antanut masun olla rauhassa ja putsannut vaan Hanin päätä ja niskaa :)

Kahdelta tehdyn leikkauksen jälkeen puoli viiden aikoihin kotona alkoi Hani jo nukutuksesta heräillä ja liikkeelle yrittää! Ensimmäisenä Hani ahdistui kaulaan laitetusta kaulurista. Otettiinkin kauluri alkuun pois, kun se sai kissan panikoimaan. Parempi oli antaa toisen nukkua ensin rauhassa. Ja sen jälkeen Hani olikin melkolailla taju kankaalla koko päivän. Muutaman kerran tottakai yritti hoippua jonnekin, mutta väsy voitti aina lopulta kesken matkan.









^ Hoipertelemaan lähtenyt Hani nukahteli kesken matkan pitkin lattioita ja muutenkin alkuun koitti väkisin torkkua hereillä. Yleensä aina torkahti naamalleen, raasu <3

Kuuden aikoihin (3-4 tuntia leikkauksen jälkeen) Hani yritti jo hypätä syliin/tuolille/pöydälle. Päättäväisesti, vaikka jo ponnistusvaiheessa pyllähti. Lopulta laitettiin pyyhe tuohon pöydälle, jonka päälle Hani sitten rauhoittuikin taas muutamaksi tunniksi.





^ Vähän heräiltyään kääräisi itsensä söpölle kerälle. Silmissä vähän näkyy geeliä, kun pestä Hani ei vielä jaksanut.

Hyvä vaan, että nukkui :) Heti alettuaan heräillä Hani kerran oksensi (eka kissa meillä, jolle nukutus on aiheuttanut pahoinvointia), mutta muuten heräileminen sujui odotetulla tavalla. Ja toipuminenkin näyttäisi hyvin lähteneen käyntiin. Leikkauksen jälkeisenä päivänä Hani kerran pissasi lattialla kissoja varten olleisiin pyyhkeisiin, joten ehkä sillä oli kipuja tai jotain. Muutenkin Hani oli koko lauantain tosi väsyneen oloinen. Mutta vatsaansa ei aristanut eikä muutenkaan kivuliaalta vaikuttanut, joten ihan ymmärrettävää, että leikkauksen jälkeen väsyttää. Vaikka ihan rutiinijuttu onkin niin iso leikkaus pienelle kissalle kuitenkin.

Tötterö tosiaan laitettiin Hanille takaisin siinä vaiheessa, kun se alkoi olla sen verran tajuissaan, että pysyi tolpillaan ja yritti nuolla itseään. Alkuun sitä suorastaan vitutti ja naama oli raasulla ihan rutussa harmistuksesta <3 Mutta melko nopeasti Hani kaulurin hyväksyi, vaikka liikkuminen sen kanssa ei Hanilla aivan hallussa ollutkaan. Pöydän jalat vaan kopisi, kun yks ei ymmärtänyt kiertää. Suoraan vaan eteenpäin, *töks*, peruutus, uus yritys, *töks*, pakkia, uudestaan, *töks* ja tätä loputtomiin. Oli käydä jo vaaralliseksikin, kun Hani jäi keittiön pikkupöydän jalkoihin tötteröstään jumiin ja meinasi koko pöytä kaatua Hanin päättäessä puskea voimalla eteenpäin, kun ei muuten onnistunut.

Myös tuuletusikkunalle olis ollut pakko päästä, vaikka Hani ei sinne kovin sirosti hyppää ilman kauluriakaan. Kävi vähän jo pientä kissaa sääliksikin, kun yks hyppää ja kaatuu selällään suorilta tassuilta alas - jalat oikaisi alleen vasta just ennen lattiaan osumista. Ihme spagettia noi kissat!



Hyvin Hani lopulta kuitenkin malttoi kaulurin kanssa olla. Väsymystään nukkui paljon ja syöminenkin onnistui. Tai no, vesikipolla piti mun vähän käydä kauluria aina asettelemassa ja siltikin Hanille oli kauhea järkytys, kun ei yltänytkään vesikipossa uitettua tassuaan nuolemaan.



^ Tassun uittamista.



Samoin ruoan jälkeen sain käydä pyyhkimässä niin kaulurin, kissan kuin lattiatkin. Vaikka kyllä mua huvittikin, kun tää yks poimii ruokaa kauluriin, nostaa päänsä ja heilauttaa ruoan kaulurista suuhunsa :D Okei, kauluriin joutunut ruoka aiheutti näkökentässä ahdistusta, mutta lopulta päätyi suuhun aina kätevästi ennen kuin ehdin apuun.



Kauluria Hani tosiaan ei enää juurikaan ole tarvinnut, kun haava saa olla hyvin rauhassa kummaltakin kissalta ja alkuun valvottiin miehen kanssa vuoroissa Hania vahtimassa. Mutta toisistaan kissat piti pari päivää pitää erillään, koska Hani alkoi leikkauksen jälkeen oireilla kiimaa :O Alkuviikosta hieman kujersi, mutta se meni ohi eikä ennen leikkausta näitä oireita siis ollut, joten ilmeisesti leikkaus saattaa joissain kissoissa yleistä sekoilua laukaista. Hani tosiaan kujersi, kieriskeli ja pyllyään ketkutteli kovasti Töppöselle ja Töppönen tietysti yritti Hanin selkään könytä. Töppösestä erillään ollessaan Hani käyttäytyi normaalisti, joten en tosiaan tiedä oliko kiimaoiretta vai jotain muuta. Parissa päivässä onneksi meni ohi! :) Kovasti Töppönen on Hania haistellut, mutta ihan kavereita nuo taas jo on.









Tää nyt oli vähän tämmöinen tajunnanvirtasepostus. Eiköhän enimmät kuulumiset tässä olleet ja hyvässä voinnissa Hani tosiaan näyttäis olevan :) Niin kovasti peuhuaa sekä Töppösen kanssa että itsekseen, että mua vähän hirvittää katsella. Mutta haava ei vaivaa ja suht siistin näköinenkin on, joten pitää vaan olla huolehtimatta ja tarkkailla tilannetta. Toivotaan vaan, että haava paranee loppuun asti ongelmitta :)

27.11.2010

Tötteröpää

Voi pientä raasua! :D

Pömppä-neiti kävi eilen perjantaina steriloitavana ja kova vipatus pienellä jo olis, mutta pahat ihmiset on laittaneet raasun tötterökidutukseen. Vielä toistaiseksi ollaan Töppösestä eristyksissä, mutta muuten neiti on oikein reipas. Kauluri selvästi tottakai harmittaa, mutta samanlaista panikointia ei ole aiheuttanut kuin mun kokemukseni mukaan kissoilla yleensä.

Kirjoittelen tarkempaa raporttia myöhemmin, jos jaksan. Mutta itse leikkaus sujui normaalisti eikä neidillä mennyt kahtakaan tuntia ennen kuin yritti nukutuksen jälkeen lähteä vipattamaan.



Korvat ja hampaat on Hanilla kunnossa, lääkäri ne samalla katsoi. Korvapunkkien varalta otettiin vielä näytekin, kun Hanilta ekan kerran oli korvapunkkeja todennäköisesti hoidettu jo pentuna eli sitkeitä tapauksia olivat. Mutta korvat oli suht puhtaat eikä näytteestäkään siis mitään löytynyt :)

Painoa Pömppäkarva oli onnistunut keräämään edellisen lääkärikäynnin jälkeen, eli kahdessa kuukaudessa, 400 grammaa! Hanin edellinen omistaja just meillä käydessään mallaili kuinka sutjakassa kunnossa Hani on ja mä vaan myhäilin sen lihoneen xD Noh, löysä masupömppis Hanilta on hävinnyt eikä painoakaan ole kuin vasta 3,6 kiloa, joten ei huolta. Itse vähän arvelin, että ehkä Hanin löllömasu on osittain sitten muuttunut painossa lihakseksikin. Alkujaanhan Hani oli käsittääkseni ainoana kissana ollut, kun nyt sillä on muutaman kuukauden ollut jo innokkaita poikia leikkikavereina ja pitämässä vauhtia yllä :D

Meidän tötteröinen vielä poseeraa sivuprofiiliaan. Lisää painoa se ei tartte, mutta ihan hyvissä mitoissa neiti muuten on :)

26.11.2010

Toiseksi paras nimipäivälahja

Kissanpentu olis se paras lahja, mitä mä tuskin hetkeen tulen taas saamaan. Mutta sain eilen toiseksi parhaan lahjan :D Ja vieläpä kaksin kappalein! Meille nimittäin muutti lisää pikkuruisia hiiriä :) Mies käy töissä samalla suunnalla lemmikkieläinliikkeen kanssa ja oli töistä tullessaan käynyt kaksi pikkuista meille poimimassa. Noh, nyt ratkesi tällä se lauman koko-ongelmakin, kun olin ihmetellyt, mistä seuraavat tytöt haetaan ja vieläkö laumaa kasvatetaan.

Nyt noi iäkkäämmät neidit näyttää aivan jättiläisiltä vauvojen rinnalla!



Perheen pienimmät, Riesa ja Touhu:



Riesa:



Touhu:

Pallo-ongelma

Ettei aivan hiiriblogiksi mene niin laitetaas vähän kuvasarjaa kissoistakin välillä! Nää on vanhoja kuvia ja kertoo mun mielestäni niin paljon Kitistä ja Töppösestä kissoina! :D

En usko, että nää vaatii edes kuvatekstejä, jos yhtään kissaa osaa lukea :)





























Eli Töppösellä hirvittävä ongelma, kun on kuskannut pallonsa vesikippoon. Kauhea yrittäminen ja pohtiminen, kunnes Kiti vaan kävelee paikalle, toteaa ongelman ja poimii pallon kiposta xD Tämän jälkeen Kiti tuli katsomaan ihmisen touhuja, kun Töppönen jäi ihmettelemään märkää palloa ja halveksimaan Kitiä, joka pilas hänen leikkinsä :D Ja hetken kuluttua pallo oli taas tuolla kipossa.

24.11.2010

Pientä väkeä

Kissojen lisäksi meillä asustaa pientä väkeä lasilaatikossa. Lasilaatikko myös kissojen tv:nä tunnetaan ja jotkin kissoista kuvittelevat kyseessä olevan pihvilaatikon, josta saa tuoreena valikoida millaisesta hiirestä heidän iltapalansa valmistetaan.

Vaan ei, kyseessä on 105 litrainen terraario, jonka asukkaat ovat kaikki rakkaita lemmikkejä. Asukasluku on vaihdellut 2-8 hiiressä, tällä hetkellä terraariota asustaa 3 jo iäkkäämmän puoleista neitiä. Yhteensä hiiriä meillä on ollut 12 ja tässä kuvin esittely heistä, niin jo edesmenneistä rakkaistamme kuin nykyisistäkin pikkuisistamme.

Ensimmäinen kuuden tytön laumamme:



Olen koko ikäni ollut vahvasti kissaihminen enkä oikeastaan lapsenakaan muista jyrsijöistä erityisemmin haaveilleeni. Hiiret olivatkin mulle aivan vieraita lemmikkejä ennen kuin muistan keväällä 2008 ensimmäistä kertaa eläinkaupassa ihastelleeni hiiriä. Kyseessä oli mustavalkoinen hiiri, joka oli mun mielestäni maailman kaunein. Muistan hämmästelleeni, miten kamalan pikkuruinen voikaan toinen olla! Vielä ei hiirikuume voittanut, mutta en myöskään saanut tuota pientä mielestäni.



^ Pulla ja Ovimies.

Sitten kesällä 2008 sattuman kautta päädyin lemmikkieläinliikkeeseen kuukaudeksi työharjoitteluun (en ole muuten alalla), missä työnkuvaani kuului lähinnä terraarioiden ja akvaarioiden siivoaminen, siivoaminen ja siivoaminen. Siinä lopulta pääsin sitten tutustumaan hiiriinkin lähemmin. Valitettava tosiasiahan on, että lemmikkieläinliikkeistä hiiren ottaessaan ei voi ikinä olla varma, mitä saa. Liikkeessä eläimiä ei juuri ehditä käsittelemään ja tuolla niiden olot oli muutenkin hieman kyseenalaiset. Itseänikin yksi hiiristä puri ja voin kertoa, että se sattuu ja paljon! Kissan purema ei ole mitään siihen verrattuna, kun pieni eläin iskee talttahampaansa ihon läpi. Au au au. Pelkoa eläimiä kohtaan mulle ei kuitenkaan jäänyt, vaikka useat noista olivatkin varsin äkäisiä ja muutama pikkuinen talvikkokin mua lopulta puri useamman kerran :P

Mutta ne hiiret, ne veivät sydämeni täysin. Heillä oli myynnissä 5 kaunista tyttöä, yksi mustavalkoinen ja 4 ruskeavalkoista. Niitä sen kuukauden sitten "sillä silmällä" katselin ja koko ajan toivoin, että joku kävisi ne pois ostamassa :D Näin ei kuitenkaan käynyt vaan lopulta työharjoittelun päätyttyä se olinkin minä, joka kuskasi kotiin 2 tyttöä tarvikkeineen.

Jostain syystä olin alkanut kutsua hiiriä mielessäni kissojen nimillä, joten ensimmäiset tyttömme olivat Misse ja Viiru.





Koska terraario oli niin valtava kahdelle hiirelle, ei mennyt varmaan viikkoakaan ennen kuin kotiin hivuttautui toisesta lemmikkieläinliikkeestä ensin kaksi ja heti perään toiset kaksi tyttöä :D

Rekku, Rousku, Hiiri ja Tyttö.











^ Töppönen vahtii taustalla :D

Tämän kuuden tytön lauman kanssa elimme aikamme, kunnes sairaus/vanhuus alkoi laumaamme verottaa. Ensimmäisten hiirten kuoltua, saapuivat laumaa täydentämään pikkuiset Musti ja Mirri.







Kun lopulta jäljellä oli enää Musti ja Mirri, otettiin laumaan täydennystä neljän pikkuisen voimin. Nämä tulivat suoraan kasvattajalta, joten ehdin hetken kuumeilla ennen kuin sain pikkuiset noutaa kotiin :D

Nämä pikkuiset tosiaan saapuivat meille vuosi sitten ja nyt heistä on jo Ovimies menetetty. Kaunein ja rakkain hiirilapseni.



Toistaiseksi jäljellä ovat vielä 3 pikkuista.

Ylipainoinen Pulla, joka rakastaa ruokaa sekä ruokaa tuovaa ihmistä.



Ystävällinen Pipari, joka aina on vastassa kurkkimassa, kun terraarion kantta avataan.



Arka ja pienikokoiseksi jäänyt Ritari Ässä. Kavereiden kesken Ässä vaan :D



Miksi sitten hiiriä?

Hiirissä on samalla tavalla "sitä jotain" kuin kissoissakin. Kun hiiriin tutustuu, alkaa niistä erottaa selvästi omat luonteenpiirteensä ja vaikka luulis, ettei tuommoiset lasilaatikon asukkaat paljon ulkomaailmasta ymmärrä, nekin kyllä oppivat omat ihmisensä tunnistamaan. Kun hiiriä riittävästi käsittelee, niistä saa aivan ihastuttavia seuraeläimiä, jotka tykkäävät paijailusta, vaikka useimmiten keskittyvätkin tutkimaan sormien välejä ja taskuja lähinnä herkkupalojen toivossa :D

Meillä kissat ovat ensisijaiset halilemmikit, joihin hellyyskohtaukset puretaan ja hiiret pidetään lähinnä käsikesyinä, jotta niitä pystyy hoitamaan ja käsittelemään ongelmitta. Silti aina laumasta erottuu jokunen yksilö, joihin kiintyy enemmän ja, jotka enemmän ihmiseen kiintyy. Itse kuitenkin olemme päätyneet tyttöihin, jotka voivat elää laumana, jolloin niistä on paljon seuraa toisilleen. Vaikka yksittäiset hiiret ovatkin aivan ihastuttavia, on lauman keskinäistenkin touhujen seuraaminen ihan mahtavaa :D

Itse rakastuin hiiriin ja gerbiileihin, koska ne molemmat näyttivät tykkäävän nukkua kaikki yhtenä kasana oman laumansa kanssa. Ja voiko olla mitään hellyyttävämpää kuin kasa pikkuruisia eläimiä? <3 Gerbiilit kuitenkin tuntuu olevan melkoisia ADHD-lapsia ja niiden kanssa sai olla tarkkana, ettei joku valopää loikannut terraariosta ulos heti ovea raotettaessa. Gerbiileillä tuntui myös olevan hyvin vahvasti omat touhunsa, kun taas hiiret aina kurkistelivat uteliaina mitä ihmiset tekee ja joko saadaan ruokaa :D Ehkä gerbiilitkin sitten ihmiseen paremmin kiintyisivät, jos ne viedään eläinkauppaympäristöstä pois, mutta itse olen pysyvästi menettänyt sydämeni hiirille :)

Vielä muutama kaverikuva.





^ Neniä näkyy kolme, mutta tyttöjä oli 6 tuonne yhtä aikaa ahtautunut.