17.6.2012

Lisää pikkuprinsessaa sisaruksineen

Tiedättehän vakituisen kissavieraamme Millin? Millille yritetään nyt kovasti löytää kaveria, jonka hän hyväksyisi. Hani ja Milli eivät ole vieläkään päässeet sopuun yhteisasumisensa jäljiltä, joten tällä kertaa yritetään tarjota Millille pikkuista poikaa tassun alla pyöritettäväksi.

Noh. Itsehän tietysti tein sen virheen, että menin mukaan katsomaan tulevaa kissavauvaa ja nyt on siis meillekin pikkuinen tyttö varattu samasta pentueesta. Mutta Prinsessa sisaruksineen ovat kyllä maailman kauneimpia kissanpentuja, joten ei mulla olisi ollutkaan mitään mahdollisuutta heitä vastustaa. Ja nyt on kulunut taas jo viikko siitä, kun olen vauvat nähnyt viimeksi!



Kolmannen kissan hankkiminen on ollut meillä vähän aina sellainen juupas-eipäs-taistelu miehen kanssa. Kahden kissan kanssa elo on niin helppoa, mutta itselläni jyllää kissakuumeen lisäksi laumakuume. Lyhyestihän meillä on jo kokemusta kolmen kissan arjesta (Minttu+Kiti+Töppönen) sekä laumaelämästä hoitokissojen kautta, mutta ainahan se perheenlisäys vähän jännittää :) Mutta kuten todettua, nyt tai ei koskaan. Nyt on oikeastaan hyvä aika kolmannelle kissalle, kun Töppis täytti juuri neljä vuotta ja Pömppis on 2-vuotias, joten lapsemme ovat sitten syntyneet ihanteellisesti parin vuoden välein :D

Prinsessa on aivan ihana. Mutta tätä kuvasarjaa katsellessani mietin, että hieman yksinkertainen mun täytyy olla, kun olen jälleen vauva-arkeen ryhtymässä.

Kita auki painimassa :D



Siskoa turpaan.



Niin äkeenä ♥





Perheen koirakin kivasti kasvatti samalla reissulla myös mun koirakuumettani :P Tämä koira kun on ottanut pikkukissat hoiviinsa ♥







Koira kovasti nuoli ja pesi pikkuisia, jotka aina arvostivat saamaansa hoivaa enemmän tai vähemmän :D



Sen lisäksi, että mun sydämeni on täynnä rakkautta kaikkia maailman kissanpentuja kohtaan, saatoin myös vielä näin 11 vuoden jälkeen rakastua mieheenikin uudelleen. Miten voisin olla rakastumatta mieheen, jonka syliin kaikki kuusi kissanpentua halusivat kiivetä? ;D







Erityisesti tuo harmaa poika ei olisi millään tahtonut pois mieheni sylistä vaan kiipesi aina takaisin samantien, jos sen yritti välillä laskea maahan :D

Onneksi kyseinen pikkuhurmuri oli jo varattu tai muuten olisin jäänyt taas ilman kilpparikissaani! :D Itseasiassa kyseinen pikkumiuku onkin menossa ystävälleni ja toivottavasti päätyy Millin kaveriksi sekä meille leikkitreffeille vielä tulevaisuudessa :)





Voiko olla mitään näin suloista!?





Oletteko koskaan yrittäneet ottaa kuvaa kissanpennusta niin, että myös sen vatsapuoli näkyisi? :D





Tässä toinen tytöistä, joihin ihastuin. Kutsumanimeltään Ruma Lapsi, mutta eipä juuri kauniimpaa näkyä olekaan kuin syliin nukahtanut kissanpentu.



Näitä nukkuvia kissoja mulla oli sylissäni enemmänkin :D Ahkeran touhuilun jälkeen väsy yllätti siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt saada naamakuvat tästä kolmikosta.



Kovin innoissaan eivät olleet, kun hieman yritin tyyppejä saada poseeraamaan edes suunnilleen kameraan päin :P





Tämmöinen läjä vauvaa mun sylissäni ♥





Vähän on kiukkuvauvan näköinen mun Prinsessani :D





Ja yhdet nukkuu naamallaan :P



Kuka pystyy vielä välttämään kissakuumeen?

17 kommenttia:

  1. Oi joi, miten ihania söpöstely kuvia! Ohimoilla jo tuntuu miten kissakuume nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas tulee semmoinen "happi loppuu" -fiilis aina kissanpentukuvia katsellessani :D Etenkin nyt, kun tietää, että yksi näistä on mun omani!

      Poista
  2. Miten ihana kuvasarja. Ei vain se miten ihania karvavavvat on, vaan myös kontaktointi. Voi jestas. Pää menis sekaisin jos joutuisin tuollaiseen livetilanteeseen :-D kun jo kuvien katsominen vie happee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Nääkin pennut, kun on niin paljon käsiteltyjä, etteivät ne arastele vieraitakaan ihmisiä yhtään ja vaan mennä tohottavat sylissä ja päällä kiipeillen :D

      Poista
  3. Vastauksena viimeiseen kysymykseen: en minä ainakaan! Ja onhan tuosta jo melkein vuosi, kun Topi tänne muutti, hmm...

    Nuo kuvat meinas kyllä viedä hengen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan vuosi jo pitkä aika kissojen välillä! Nyt niitä kannattaa ottaa monta, kun ovat kaikki vielä nuoria ;)

      Poista
  4. OOOh.. onnea perheenlisäyksen johdosta <3 Aivan ihania kissapalleroisia kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisää kuvia tulossa tällä viikolla ;)

      Poista
  5. Ruma lapsi on niin kaunis, että alan jo toivomaan, että sille olisi jo oma koti tiedossa. <3 Oon aina haaveillut juuri tuon värisestä tyttökisusta. Prinsessakin on niiin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän noin kauniille kissoille omat kodit helposti löydy :) Ruma Lapsi on kyllä hauskannäköinen kalpeine naamoineen ja punaisina irokeesitupsuineen :D Prinsessan äkäinen perusilme kuitenkin valloitti mut ensin :/

      Poista
  6. On ne aivan mielettömän, henkeäsalpaavan suloisia otuksia :) Kuvia kärsin katsella hyvinkin kuumeilematta, mutta jestas, jos saisin hyppysiini noista yhdenkin. Se olisi menoa se! Ei koskaan parane mennä "vain katsomaan" kissanpentuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mua kyllä kuumeiluttaa jo kuvatkin ja melkein meinas lähteä tuolta kaikki 3 tyttöä mun mukaani samantien, kun syliin nukahtivat! :D

      Poista
  7. Ihania pikkuisia, mutta onneksi oma kotihoidokki muistuttaa oikein hyvin millaisia riiviöitä pennut osaa olla. Mutta tuo hopea(harmaa) poika on kyllä ihana. Onneksi on oma hopeakissa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää meidän nykyiset kissat on niin rauhallisia tapauksia, että itse kyllä toivon oikein energistä riiviökissaa uudesta pennusta :) Voi tosin olla, että kadun tätä toivettani vielä monesti ;D

      Poista
  8. Aivan ylisöpöjä pikkupipanoita :)

    VastaaPoista
  9. Awws! Ihania,, tämä onkin eka kerta kun käyn täällä blogissa! Rakastan itse kissoja yli kaiken. :'D itselläni on sellainen pitkäkarvainen rotu kissa. :) hihh; D mutta eihän tämä nyt haittaa etkä toivottavasti ota heti huonoa mielikuvaa musta, mutta eikös nämä kuvat olla otettu salamalla? Sen takia vähän ylivalottuneita (huonolaatuisia) kuvia ja eikö salama käy kissoille vähän silmiin? En ole sitten varma onko kuvat otettu salamalla!

    VastaaPoista