25.5.2012

Stressikissan nakumasu

Tässä hiljattain käytiin molempien kissojen kanssa eläinlääkärilläkin. Töppöstä vaivaa löysä vatsa edelleen ajoittain ja astma oireilee jonkin verran, Hanille taas on muodostunut karvaton alue vatsaansa. Töppösen asiat tuntuvat olevan kunnossa, kunhan ruokavaliosta pitää huolen. Astmakaan ei tarvitse kortisonipistosta ellei jälleen pahene, toistuvasta ripulista huolimatta poika on hyvässä kunnossa ja painokin on noussut lähes kilolla vuoden takaisesta! Vielä aivan punkeromitoissa Töppönen ei ole, mutta kyllä nyt alkaa jo tuo 6 kiloa kotikissapojalle olla riittävästi.

Niin vaikeaa kuin se onkin uskoa niin eläinlääkärin arvio Hanin masun karvattoman alueen syystä on ihan vaan stressi. Veri- ja virtsanäytteissä ei näkynyt mitään poikkeavaa ja pientä ylipainoa sekä omalaatuista luonnetta lukuunottamatta kissa todettiin kaikin puolin terveeksi. Joten eipä tuohon juuri muuta selitystä ole kuin, että Hani itse oman vatsansa ja hännäntyvensä karvattomaksi nyhertää. Allergiaakaan ei ole Hanin kohdalla syytä epäillä.

Tietysti stressin mahdollisuuskin on olemassa, kun meillä jatkuvasti noita kissavieraitakin ramppaa ja omakin elämäni on viime aikoina muuttunut aktiivisemmaksi niin, että se vaikuttaa myös kissojen päivärytmeihin. Yllättynyt silti olen, sillä Hanin kuvittelisin viimeiseksi kissaksi, joka stressaantuisi mistään :D

Tälläkö kissalla stressiä?





Noh... kyllä tuo kissan elämä kieltämättä melko rankalta näyttää :D



(Tästäkin tekis mieleni rajata itsensä kuvasta pois, mutta parhaiten näkyy rajaamatta millainen halivauva tuo Hani on ♥ )

9 kommenttia:

  1. Ihana halivauva-Hani! <3

    Millaista ruokaa teidän maukujat syö? Tuli vaan mieleen, että ruokavaliolla vois selittyä jopa molempien kattien ongelmat. Raulilla ainakin vähentyi löysät kakat huomattavasti ruokavalion muutoksella, samoin järjetön karvanlähtö vähentyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ruokavaliostahan sitä tosiaan yleensä kannattaa lähteä syytä etsimään melkein vaivaan kuin vaivaan :) Ruokajuttuja kirjoittelinkin erikseen tarkemmin, mutta tosiaan suht laadukasta teollista mättöä pyritään syöttämään ja lisäksi raakaa jonkin verran.

      Poista
  2. Voi että näitä löhökuvia! <:
    Toivottavasti lauantaina päässä naksahtais kovaa ja saisin syksymmällä kotia sylikatternan. Täytyy tuoda se tapaan Hania jos näin käy et saa sit vähän mallia siitä et miten ollaan lötköö sylivavvaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lötkön sylivauvan taisit tosiaan saada ainakin viime näkemäni perusteella :D

      Poista
  3. Voi tuota pientä stressikattia... ;D soma on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se somana oleminenkin melkein työstä käy ^_^

      Poista