30.12.2011

Joulu 2011

Mulla on vielä edellisten kissavieraidenkin kuvat päivittämättä! :( Ja joulukuvatkin jäivät tänä vuonna ottamatta! Tai onhan mulla näitä joulukuvia, mutta virallisista poseerauskuvista turha haaveillakaan :D Kiireisen joulukuun jälkeen siis edes vähän kissojen kuulumisia blogiinkin asti :)

Saatiin ennen joulua Takku&Mörkö-tiimin omistajilta herkkukori ja arvatahan saattaa, ketkä asiasta ensimmäisinä kiinnostuivat.



Hani vielä viattomana.



Herkkukori ei tosiaan ollut kissojen ulottuvilla kuin sen aikaa, kun itse sanoin heiheit kissavierailla. Silti Hani aina ehtii.





Seuraukset olivat varsin arvattavat :P



Mutta muita joulukuvia!

Kuten asiaan kuuluu niin tietysti pienten Hömpöttien piti kinkkuvarkaissakin käydä! :D (Varastettuhan on aina parempaa kuin luvallinen.)







Yllättävän laimeaa oli kiinnostus joulukoristeisiin tänä vuonna :P Olisko osasyy siinä, että joulupalloja on sallittuina leluina ympäri vuoden?





Uskotteko, että tässä oli niin hyvät poseeraukset just sekunti ennen kuvan ottamista? :P



Samoin tässä. Ilkeä ihminen käärii kissansa kuusenkoristenauhaan, kun ei koristukset muuten matkassa pysy :D





Eipä nuo näyttäneet kissoja juuri häiritsevän. - Töppönen lähti aina menemään ja Pömppis tietysti kulki perässä nauhoja jahtaamassa.





Tämän kuvan "onnistumisessa" oli taas vähän vika sekä kuvaajassa että mallissakin xD



Edes yks rauhallinen kuva Hanistakin!



Muuten Hanin joulukuvat olikin näitä, joissa tapellaan joulunauhan omistajuudesta :P



Ja suuhun, kun saa kiinni.





Ja raahataan aarre piiloon. Tottakai.



Tänne se!! Tätä köyden vetoa se on arki Hanin kanssa vähän muutenkin :P



Herra Pörhönen tarkkana.









Jälleen yksi huono yritys lavastaa joulukuvia.





Hanista oikein näkee, kuinka se taas arvostaa :P



Ja Töppönen kilttinä poikana katselemassa telkkaa pois kerättyjen joulukoristeiden päällä.

2 kommenttia:

  1. Tuossahan on oikein sarja onnistuneita joulukuvia! Kissanystävän mielestä ainakin ihan täydellisiä otoksia :-)
    Voi noita karvalapsosia. Aina yhtä ihania ja riiviöitä ♥
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. No joo, siltä kannalta onnistuneita kuvia, että kissaa on turha edes pyytääkään poseeraamaan nätisti :D Mintusta ja Kitistä vaan sai niin helposti joulukuvat otettua, että mulla ei kärsivällisyys riittänyt näiden kahden kuvaamiseen xD

    Oikein ihanaa vuotta 2012 sinne teille myös! :)

    VastaaPoista