16.3.2011

Raksupallolelu

Nyt niitä virikkeitä! Kuten arvelinkin niin eräs punkerokissa oli erittäinkin kiinnostunut ruokaan perustuvasta pulmalelusta :D Yllättäen se onkin kuitenkin ollut meidän hieman yksinkertaisena pidetty poikamme, joka on oppinut raksupalloa käyttämään :O Pallon toimintaperiaate yksinkertaisuudessaan on siis se, että palloa pyörittämällä kissa saa sieltä ulos herkkuja.

Meillä on siis kissoilta otettu avoin raksubaari kokonaan pois ja raksuja kissat saavatkin lähinnä silloin tällöin pieninä määrinä herkkuina. Nyt ollaan sitten siirrytty raksujen annostelussa kokonaan tuohon raksupalloon, jota täytetään pari, kolme kertaa päivässä pienellä määrällä kuivaruokaa eikä kissoille anneta raksua muuten. Näin raksut säilyttävät pallon sisällä kiinnostavuutensa eikä päivittäiset raksumäärät nouse kovin suuriksi.

Pakko tosin myöntää, että ihan niin jännä tuo pallo ei kyllä enää muutaman päivän jälkeen ole ja Hani käykin mieluummin syömässä lautaseltaan märkäruokaa kuin jaksaisi palloa pyöritellä :P

Pallon liikkeestä on hankala ottaa kuvaa, mutta pallon painopiste on siis niin, että aukko on aina paikoillaan olevassa pallossa ylöspäin. Niin no, paitsi silloin, kun Töppönen onnistuu keikauttamaan pallon kokonaan ympäri :P







Noin muuten mulla onkin vaan miljoona kuvaa Hanista kaivelemassa tuota palloa :P Käy se tietysti noinkin, että kaivelee raksut yksitellen sieltä pallosta tassulla, vaikka se ei ehkä pallon alkuperäinen idea olekaan...











Lopulta Töppönen tuli näyttämään miten homma toimii!



Ensin tutkitaan palloa ja sen jälkeen varmistetaan, ettei Hani ole tulossa apajille...



...Sitten vaan reteästi tassu palloon ja koko pallo nurin!



Niin ja huomatkaa näistä tuoreista kissakuvista kuka valopää on viimeinkin näin maaliskuussa alkanut vaihtaa talvikarvaa itselleen :P

9 kommenttia:

  1. Tollanen pallo olisi kiva myös meidän kissalle! Vaikka meidän kissa onkin hiukan nirso, aina raksut maistuu :--)

    VastaaPoista
  2. Meillä nautiskellaan iltaraksut aina jonkinlaisesta raksupallosesta. Näin ruokavetoisella kissalla se ei tosin ole ihmekään, että palloja pyöritellään viimeiseen asti :)

    VastaaPoista
  3. Raksupalloilu on tekniikkalaji. Teillä nuo näyttävät olevan hyvin hallussa!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on muutamia raksupalloja - täytyisikin ottaa taas niitä käyttöön, kun eläinlääkäri sanoi, että Kollon pitäisi keventää. :)

    Kollolla meni monta vuotta, että se tajusi raksupallon idean. Kollo kun luuli pitkään, että emäntä pyörittää palloa ja kissa syö pallosta putoilevat raksut. :D

    Teillä on kissoilla tassutyöskentely hallussa!

    VastaaPoista
  5. Meidänkin on pitänyt hankkia juuri tuollainen uusi raksupallo. Tällä hetkellä on vaan yksi ja se on Adelalla käytössä. Heron on niin yksinkertainen että se ei tajua koko pallon ideaa. Heronilla on vaan vessapaperirulla hieman taiteltuna :D

    VastaaPoista
  6. Mä kanssa kattelin tuota palloa jostain mainoksesta. Annille monet raksupallot on liian helppoja, pitäisi ensin tutkia miten helppo tuo on. :D Yksi labyrinttipallo meillä on, mutta sieltä tulee raksut liian helpolla. Paras on ollut semmonen lila ufo, koiraosastolta, siinä on vain pari pientä aukkoa reunoilla eli joka täppyksellä ei tule palkkiota. :)

    Se on jännä miten jotkut kissat äkkää lelut heti ja toiset ei millään. Anni on niitä harvoja kissoja jotka ei ymmärrä kissanminttua eikä isoja leluja mm. wubbaa, tai kyllä se wubbaa hetken potkii jos sitä oikein sillä kiusaa, mutta ei se itsekseen sillä leiki. Annin pienet aivot ei käsitä isoja juttuja. ;)

    VastaaPoista
  7. OnLiNeSaRa: Meilläkin tosiaan raksut on suurta herkkua niin nää raksulelut on siitä ihan parhaita virikkeitä :D

    ella: Meillä taas pallo on jo menettänyt enimmän viehätyksensä xD Töppönen enemmän palloa pyörittelee, Hani lähinnä istuu vieressä odottamassa raksuja :P

    Naukulan Mamma: Töppösellä tosiaan on tekniikka hallussa - täällä vaan raksut lentelee, kun Töppö antaa pallolle kyytiä! :D Hanillakin on oma tekniikkaansa, joka tosin ei ole osoittautunut kovin tehokkaaksi.

    Sirpa ja Kollo: Tää oli vasta meidän ensimmäinen raksupallo! Minttu-Poikaa aikoinaan piti myös laihduttaa ja aktivoida, mutta sille laiteltiin ihan vaan raksuja tyhjään keksipakettiin, vessapaperihylsyjen alle ja muihin piiloihin :D

    Kollolla täydellinen työnjako! Hän on selvästi ymmärtänyt sen oleellisen, miksi kissan kannattaa ainakin yksi ihminen omistaa! ♥

    Tasha: Mä olisin halunnut semmoisen vähän pienemmän pallon, se olis vaikuttanut näppärältä kissakäytössä. Mutta hyvin tääkin toimii, vaikka tuohon mahtuukin tosi paljon noita raksuja ja miehen täyttäessä palloa kissojen raksukiintiö tulee kyllä yhdestä palloleikistä täyteen :D

    sea: Toi pallo on kyllä tosi helppo :P Töppösen ei tartte kuin kunnolla palloa läpsäyttää niin tuo jo keikauttaa raksuja ulos. Sitten kun pallo on lähes tyhjä niin sitten sitä joutuu vähän enemmän asettelemaan.

    Ihana Anni! ♥ Tuollainen ufo meidänkin täytyy hankkia! Mäkin haluaisin tuollaisen raksulelun, jota kissa joutuis vähän pyörittelemään saadakseen herkkuja ulos, mutta taitais olla turha ostos, kun Hanilla ei riitä kärsivällisyys tämän nykyisenkään pallon kanssa :P

    VastaaPoista
  8. Kuten Sea, suosittelen ufoa. Unnallakin on moinen ja puuhaa riittää pikkuisen pitemmäksi aikaa kuin raksupallosta, kunhan ufo on kierretty äärimmilleen kiinni eli raksuja tulee niukasti. Plussana myös, että kuminen ufo ei kolise niin kuin muovipallot, muksahtelee vain. Moniin palloihin nähden ufo oli myös edullinen hinnaltaan.

    VastaaPoista
  9. Juu, ehdottomasti täytyy tuommoinen etsiä, kunhan taas eläinkaupoille tulee asiaa :) Mä vaan vähän pelkään, että Hanilla ei riitä kiinnostus tuon ufon pyörittelyyn, kun tää pallokin on jo sille liian "vaikea" :P Töppönen taas ei raksupallolaihiksen tarpeessa ole, mutta onpahan ainakin virikettä sille edes :)

    VastaaPoista