4.12.2010

Miten kissa sai nimensä?

Olen minäkin kissojen nimipäiväkalenteria usein selannut ja kauniita nimiä sieltä valikoinut. Yleensä kuitenkin käy niin, että kissa vaan näyttää joltakin tietyltä tai sitä vaan huomaamattaan alkaa kutsua jollakin nimellä. Niin meilläkin on käynyt.

Mitään varsinaista tarinaa yhteenkään näistä nimistä ei liity, mutta oma syntyhistoriansa niillä toki on. Jotenkin nämä nimet vain valikoituivat näille kissoille.




Misu

Tiedättehän lastenlaulun Neljä kissanpoikaa? Kisu, Sisu, Visu ja Misu, jotka tippuvat jäihin ja Halli-koira heidät pelastaa. 4-vuotiaan mielestä oli loistava ajatus valita kissalleen nimi lastenlaulusta! :D Itse tosin kannatin Sisua, mutta siskoni mielestä se oli pojannimi ja niinpä kissasta tuli Misu. Näin jälkeenpäin ajateltuna Sisu olisi kyllä ollut juuri sopiva nimi tälle kissapersoonalle :)




Minttu-Poika

Pieni ja arka kissa, jonka sukupuolesta ei ollut kellään varmuutta. Minttu ehti meilläkin muutaman päivän olemaan ennen kuin saatiin sen sukupuoli varmistettua. Koska kissasta kuitenkin piti jollain nimellä puhua niin nimeksi valikoitui sukupuoleton Kissanminttu. Koska kissa vaan oli "aivan mintunnäköinen" niin nimi lyheni nopeasti Mintuksi ja jäi käyttöön. Ajan myötä Mintun nimeen sitten lisättiin "virallisesti" tuo Poika, kun kaikki siitä kuitenkin puhuivat Minttu -poikana.




Kiti Reijo Pöntöntytär

Minttu-Pojalle piti saada kaveri, joten kävin kaverini luona katsomassa, josko häneltä löytyisi meille pikkukiti Mintun seuraksi. Kaverini asui siis maalla ja heillä oli paljon eri ikäisiä kissoja, joista aioimme pentua meille katsoa. Pikkukiti tarkoittaa siis pientä kissaa, samoin kiti ja kitinen. Niinpä uuden kissan "työnimenä" ollut pikkukiti jälleen lyhentyi pelkäksi Kitiksi ja jäi käyttöön :D

Ystäväni sitten uudesta kissasta kuultuaan tiedusteli kissan nimeä, että "Ei kai vaan mikään Reijo-Tyttö taas? xD". Niinpä kissasta alettiin puhumaan Reijo-Tyttönä, jolloin Kiti sai sitten tuon Reijon toiseksi nimekseen. Reijo taas on kuvitteellinen raksamies vanhasta sisäpiirin vitsistä, joten Kitin nimi periaatteessa olikin Kissa Raksamies :D

Pöntöntytär taas otettiin käyttöön ihan vaan kissan komentamista tehostaakseen, sillä Kiti oli varsinainen riiviö pentuna ;D Kyllähän se käsky järeämmältä kuulostaa, kun nimessä on teräviä kirjaimia, vaikka kissa ei käskytystä tottelekaan :D Kitin emosta ei kaverillanikaan ollut varmuutta, kun useammalla kissalla oli taas pentuja yhtä aikaa, mutta vahva ehdokas oli Pönttö -niminen tyttökissa.




Herra Reino Töppönen

Kissa sai syntymäkodissaan nimen Reino, "niiden töppösten mukaan". Mä itsehän olin sitä mieltä, että Töppönenkin on parempi nimi kuin Reino! Jotenkin Reino ei vaan sopinut mun suuhuni, kun meillä jo Reijokin ennestään kotona oli. Jotenkin se Töppönen sitten vaan tuntui sopivalta ja, kun kukaan ei parempaakaan nimeä keksinyt niin se jäi käyttöön :)

"Herra" taas tarttui vaan mukaan, kun "Herra Töppönen" kuulosti niin viralliselta :D Herra tosin ei ole arvonimi vaan tavalliseksi etunimeksi luokiteltavissa, kuten ihmisilläkin vaikkapa "Sisko" tai "Veli".




Hani Kiisseli Pömppäkarva

Hanin ensimmäinen omistaja oli ollut siinä luulossa, että Hani on poika. Käsittääkseni kissan alkuperäinen nimi olikin Hannibal Carnivore 3 tai jotakin sinnepäin :D Ystäväni lyhensi nimen sitten Haniksi ja heidän luonaan Hani sai myös muita lempinimiä. Ensimmäiset kuvat Hanista sain otsikolla "Hani Pömppäkarva Piippa -neiti".

Töppösen meille ottamisen jälkeen olin nähnyt unta, että seuraavan kissani nimi tulee olemaan Kiisseli. Mun mielestäni "nimi" oli kammottava, mutta jotenkin se vaan jäi mieleen ja ajan kuluessa alkoi kuulostaa yhä enemmän oikealta nimeltä. Ja jotenkin kissamaiseltakin.

Koko nimi muovautui hetkessä ystäväni kanssa Facebookin chatissa kissojen nimistä jutellessamme jo ennen Hanin kotiutumista. Tuo oli ensimmäinen heittoni, mutta jostain syystä nimi tuntui heti sopivalta. Mulla kun on semmoinen olo, että kissalla täytyy olla pitkä nimi :) Ja kun kissa meille lopulta tuotiin niin ei se oikein muultakaan näyttänyt kuin Kiisseli Pömppäkarvalta <3

27 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä kaikki hauskoja ja kissan kuuloisia nimiä! Meillä on vielä reilun kuukaudenkin jälkeen pelkkä "katti", mie kun en millään keksi sitä parhaiten kuvaavaa nimeä. :P

    VastaaPoista
  2. Kissoilla taitaa olla keskimääräistä kummallisempia nimiä kuin koirilla. Ehkä koska niitä ei tarvitse huudella pitkin kyliä!?

    VastaaPoista
  3. Jolindha: Jos kissan nimi onkin Katti? :) Kai sä juttelet kissalle paljon ääneen? Ja kutsut jollain nimellä? Tyyliin: "Mitäs Riesa taas touhuat?", "Tuuppa tänne Pökelö.", "Mitäpä Musu? Äitin pieni Pipipää." - suorat sitaatit äskeisestä keskustelustani Hanin kanssa xD

    Jos meidän kissoille ei olis nimet niin helposti muodostuneet niin varmaan jokin hellittelynimistä olis vakiintunut kutsumanimeksi - Hanin nimi esimerkiksi olis nyt Massu :D Tai vois se olla muutenkin, mutta "Massu Kiisseli" ei ehkä kaikkein parhaiten sovellu ajoittaisesta ässäviasta kärsivän ihmisen lemmikiksi xD

    -K-: Varmaan erittäin totta :D Mä tosin en osais näitäkään nimiä hävetä, joten voi olla ihan hyvä, että kissat on saaneet nimensä nopeasti eikä joku niistä olis esim. se "Pökelö" xD

    VastaaPoista
  4. Olen ehkä jo aiemminkin maininnut, mutta ihanaa, että joku antaa kissoilleen kunnon nimiä! :)

    Meillä kissasta piti tulla Unna Talvikki tai Nuutti Untamo... Kuukaudessa kissa oppi nimen Tuutti, jota käytettiin kutsumanimenä siinä missä Kuuttiakin, koska arasta feraalipennusta ei ottanut selvää sukupuolesta.

    Ristiäiset pidettiin steriloinnin jälkeen, jolloin koko nimeksi vakiintui Unna Tuutikki Penninraha (onhan kissalla sukunimi oltava!). Lässytysniminä on toki edelleen mitä moninaisimpia Tuut-Tuut -yhdistelmiä :D

    Ylipäätäänkin vastustan lemmikkien "perinnenimeämistä" klassisilla eläinten nimillä. Se tuntuu jotenkin typerältä, koska jokainen pörrikkä ja pörrötönkin muppelo on kuitenkin oma erityinen persoonansa, eikä Simpsonien tyyliin "Snowball 1", "Snowball 2", "Snowball 3"... Lisäbonuksena tähän mennessä kaikki tuttavani ovat muistaneet helposti kissojeni nimet yhtä ainutta "Penni Tuutikkia" lukuunottamatta ;D

    VastaaPoista
  5. Hauskoja nämä "ristiäis" tarinat! Taidanpa joku kerta kirjoittaa Naukulankin nimivalinnoista, syistä ja seurauksista :)

    VastaaPoista
  6. ella: Unna Tuutikki Penninraha on kyllä aivan ihana nimi! <3 Heti ekan kerran sun blogissasi vieraillessani olin ihan "oiiii, sööööps! ♥ ♥ ♥" ja nimi jäi kyllä hyvin mieleen :)

    Ja ihan samaa mieltä olen siitä, että kissat on niin suuria luonteita, että ne suorastaan vaatii persoonallisen nimen. Tai jos kissa on muuten nimensä näköinen ja oloinen niin miksei jokin perinnenimikin tietysti kävisi, mutta esimerkiksi meidän Misu oli niin täysin väärässä nimessä kuin vaan voi olla :D Toki osa on omistajan omaa näkökulmaa, mutta ei kyllä mikään perusmisu se kissa ollut ikinä :D

    Meillä kyllä ei ihmiset ikinä meinaa kissojen nimiä muistaa. Sen tosin kaikki aina muistaa, että "jotkut hassut nimet" niillä on :D

    Naukulan Mamma: Kirjoita ihmeessä, jos et vielä ole kirjoittanut! :) Mua itseäni aina kiinnostaa, miten kissat ovat nimensä saaneet ja on aina ihanaa kuulla, jos niissä on jokin merkitys takana.

    VastaaPoista
  7. Meillä Laku sai nimensä just sen mustan turkin ansiosta, mutta sillä on sitten erilaisia kutsumanimiä mm. Kissa Herra ja Mörkö(ja mies kustsuu sitä lihavax;). Ja Nippe nyt vaan oli ihan Nipen näkönen, mutta sen nimi on vääntyny myös muotoon Nuppi, Nappi, Nuppinen ja Ipe;).

    VastaaPoista
  8. Niin ne kissat yleensä vaan on jonkin tietyn nimen näköisiä :D Ja ihania lempinimiä <3 Niitä meilläkin kertyy, pitäiskin ehkä kirjoitella joku kooste niistä :)

    VastaaPoista
  9. kokomusta poikakisumme kantaa nimeä sirius black, ihan omistajansa pakkomielteen mukaan :)

    seuraavia vaihtoehtoja (ehkäpä lisää kisuja ;D ) on sitten severus ja remus, potterista myöskin :)

    VastaaPoista
  10. Hyviä nimiä kissoille! :) Ja ehdottomasti tilanne vaatii lisää kissoja, jos on nimetkin jo valmiina! ;D

    VastaaPoista
  11. Meidän kissan nimi on Carmen

    VastaaPoista
  12. hei....missahan tama kissa nykyaan asustelee ??? tunnen nimittain kissan pennusta...!! ja kylla kissan nimi oli hannibal carnivore 3...<3 <3

    VastaaPoista
  13. Aijaa! :D Nykyään kyseinen kisu siis asustelee täällä meillä, tästä blogista voikin seurata neidin nykyisiä kuulumisia :)

    VastaaPoista
  14. meinaan kyseinen kissa asui pentuian mulla,elikka olen eka omistaja.tai siis virallisestihan exani sen omisti
    ,mutta samassa huushollissa ollaan asuiltu kisun kanssa.. :) <3 erittain rakas pallero <3

    VastaaPoista
  15. kavin juuri katsomassa hannibalin kuvia ja vielakin se on sama syomakone ja vallottava ihana itsensa <3.. ihana nahda etta kisulle kuuluu hyvaa :) <3....
    asutteko missa pain suomea,jos saa tiedustella ?

    VastaaPoista
  16. Ai, kivaa sitten, että tänne blogiin löysit kuulumisia lukemaan! :) Hani-Hannibal tuli vähän välikäden kautta meille niin mulla itselläni ei kovin tarkkoja tietoja Hanin taustoista ole :/ Mutta hyvää tosiaan kuuluu ja heti alusta asti Hani on täysi perheenjäsen meille ollut ja toisen kissammekin (eli Töppösen) kanssa ystävystyivät välittömästi :) Ihan maailman paras kissa ♥ Tällä hetkellä asutaan Hanin kanssa Pirkkalassa.

    VastaaPoista
  17. hih,no hantsun pentu taustat tiedan kylla taysin.. :)... se oli vallottava karvakasa,ja soi ihan kaikki ruuat jopa ananakset ja osas ainakin pentuna kavella 2 jalalla <3 :).. oikein hurmaava yksilo,toivottavasti viihtyy teilla,ja sai loppu elaman kodin <3...hyva etta silla kaveri siella,kun se on semmoinen sosiaali pakkaus :)..
    ja siis kiitoksia tasta sun blogistasi :),olen ollut todella huolissani etta mihinka taa kissa on joutunut koska kukaan ei mulle ikina kertonut mihinka se joutui silta yhelta tytolta... :S..
    tuli todella houjentunut olo kun loysin hannibalin nimella blogisi kiitos :)

    VastaaPoista
  18. Oi, kuulostaa kyllä aivan Hanilta!! ♥ Kahdella jalalla kävelyä en ole nähnyt, mutta ruoka tosiaan maittaa edelleen ja nykyään etenkin punainen paprika saa neidin aivan villiksi :D Yhtenä omituisena tapanaan Hanilla on hampailla nipistellä ihmisten paljaita sääriä, mitä en yhdenkään muun kissan ole kuullut tekevän :D

    Onpa harmi, ettei viesti ilmeisesti ole kulkenut perille! :( Jos nyt oikein olen ymmärtänyt niin tämä "yksi tyttö" on mun ystäväni, jolta Hani tuli suoraan meille sen jälkeen, kun hän itse ei Hania kyennytkään pitämään. Syyskuusta 2010 Pömppis tosiaan on meillä asunut eikä käsittääkseni onneksi pitkään kiertoon ollut joutunut, vaikka kaikkia vaiheitaan en tiedäkään.

    Hanihan itse oli aivan kotonaan samantien kun kuljetusboksistaan ulos pääsi ja loppuiäkseen on kodin meiltä kyllä saanut :) Aivan uskomaton veltto sylikissa ja etenkin mun touhuissani on aina mukana, kissakaveri-Töppösen kanssa nukkuvatkin usein yhdessä ♥

    Ja hieno juttu nyt, että sait mielenrauhan neiti Hannibalin liikkeistä! :) Tätä blogia pyrin päivittelemään jatkossakin ja musta vähän tuntuu siltä, että joka paikkaan ehtivästä Hanista yksinään riittäisi blogimateriaalia enemmän kuin meidän toisesta kissasta ja kissavieraista yhteensä! xD

    VastaaPoista
  19. joo se johon se joutu oli tytolle joka asui siis tampereen suunnilla,ja han ei ikina kertonut mita tapahtui kissalle,mika totaallisesti sarki omaa sydantani,koska kissa kuitenkin minulle oli todella rakas <3 ...
    joo se on semmonen ragdollimainen kissa kylla, sen se oppi mun vanhalta kissalta,ja todella omituiset ruokailu tavat :DD...
    pentuna tykkasi kumman paljon suihkusta,jos suihkuun menin,niin kissa tuli perassa sinne suihkuun leikkiin :DD.. <3
    ja todellakin aion lukea tata sun blogiasi jatkossakin on tama sen verta mielenkiintoinen :D...
    paljon terveisia kissa kaveruksille :)

    VastaaPoista
  20. No, onneksi kissa löytyi nyt uudelleen taas tätä kautta edes! :)

    Joo, suihkuun pitää päästä mukaan edelleen! Meillä tosin keittiön vesihana on Hanin mielestä kaikkein mielenkiintoisin ja nykyään sauna voittaa kiinnostavuudessaan suihkuleikit ja Hani sen oven aina suihkureissuilla kaiveleekin auki :D Hän kun osaa avata niin ovet kuin kaikki vetolaatikotkin :P

    Terveiset rapsutusten kera välitetty kaveruksille! :)

    VastaaPoista
  21. hei tuli semmonen kysymys mieleen etta saanko lisata itselleni kuvan tosta kun silla oli synttarit :) ?
    olisi niin kiva laittaa kansioon,etta siita tullut jo iso poika :) <3....
    t.ma joka aina tiedustelee kuulumisia :DD hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toki saat ottaa kuvia itsellesi, jos ne tulee omaan yksityiskäyttöösi :)

      Pienestä pojasta kasvoikin iso tyttö! :D

      Poista
  22. jooo se sukupuoli oli aina pikkasen mysteeri xD...hahaha...
    joo ihan yksityiskayttoon :)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, poikana mäkin tuota pitäisin ellen sukupuolta olis itse nähnyt ja sterilisaatiota maksanut :D En kyllä toista noin "poikamaista" tyttöä ole koskaan tavannut! :)

      Poista
    2. se on semmonen omalaatuinen katti :D

      Poista