24.8.2010

Sen Oikean kohtaaminen

Elämäni onnellisimpia hetkiä valehtelematta ovat olleet ne, jolloin olemme hakeneet uuden kissan kotiin :)

Miten meidän kissamme sitten meille ajautuivat?


Kuten aiemmin kirjoitin, sain Misun syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni 4 vuotta. Aivan tarkkaan en tiedä, miten tarina meni, mutta ilmeisesti Misun emo oli joko kuollut tai hylännyt pentunsa ja siskoni oli sitten ottanut nämä ehkä 2-viikkoiset vauvat hoiviinsa. Misun ikä on vain arvio, mutta noin kahta viikkoa sille iäksi veikkaisin sen perusteella, että olomuodoltaan pentu oli vielä kovin kehittymätön, mutta jalat sillä jo huterasti kantoivat. Toiseen kotiin mennyt Misun sisarus valitettavasti menehtyi, mutta pienestä lääkepullosta juotetun maidon voimin Misu kasvoi ja voimistui. Äitini oli vakaasti sitä mieltä, että hän ei kissaa ikinä riesakseen huoli. Meillä oli juuri tuolloin muutto kesken, joten Misu asui ensimmäisen kuukauden muualla asuneen siskoni hoivissa. Vaan niinpä tuo kissa meille lopulta jäi - äitini riesaksi lähes 20 vuodeksi :D

Valitettavasti Misusta ei juurikaan ole kuvia kuin aivan hänen viime vuosiltaan, jolloin itselläni viimein oli digikamera käytössä. Misusta on pari suttuista vauvakuvaa, mutta luulen, että niiden skannaaminen tänne ei onnistu. Voin toki yrittää joskus. Itse lapsena olin kuitenkin ottanut Misusta muutamia kuvia. Tässä kuva arviolta vuodelta -96, eli jo 7-8 -vuotias Misu.




Avomiehen kanssa ensimmäistä yhteistä kissaa miettiessämme sattui siskollani olemaan juuri sopivasti kotia vailla kaksi pentua - mustavalkoinen villi tyttö sekä harmaavalkoinen arka pentu, jonka sukupuolesta ei ollut varmuutta. Tämä ensiksi mainittu tosiaan vilisti pitkin keittiön pöytiä ja ihmisten lähestymisyrityksiä lopulta pakeni sohvan alle. Toinen kyhjötti arkana ja pikkuisena (aliravitun laihana) keittiöjakkaran alla ja varoen tarkkaili meitä. Lähestymistä yrittäessämme tämäkin säntäsi piiloon, mutta hetken kuluttua palasi aina takaisin vartiopaikalleen. Tässä vaiheessa olin jo menettänyt sydämeni aivan täysin.

Sillä kertaa kissaa ei kuitenkaan meille matkaan lähtenyt. En kuitenkaan saanut tätä sisarustensa syrjimää, laihaa reppanaa mielestäni ja lopulta sovittiin niin, että äitini tuo kissan meille uuden vuoden aattona. Ja tuosta arasta vauvasta kasvoi mitä sosiaalisin sylikissa, joten niinpä vaan kannattaa omaan vaistoonsa kissa-asioissa luottaa.

Minttu oli n. 4 kuukauden ikäinen meille saapuessaan. Tässä kamerakännykällä napattu kuva Mintusta ensimmäisenä aamunaan uudessa kodissa.




Alkujaan tarkoitukseni oli hakea kaveriltani Mintulle kaveriksi punavalkoinen poika, jota olin käynyt jo aiemmin katsomassa. Varsinaisella kissanhakureissulla suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Alkuun kiersimme pihalla katselemassa kissoja (joita oli paljon) ja siinä muutama pentukin pyöri mukana. Aikomamme poika ujosteli meitä ja tyytyi katselemaan meitä vain kauempaa, kun taas tämä eräs tyttöpentu (jota en ensimmäisellä reissullani edes nähnyt!) kovasti touhotti meidän mukanamme! Se päästi heti silittämään itseään ja muutenkin suhtautui rennosti uusiin ihmisiin.

Kävimme tässä välissä sitten sisällä jutustelemassa kissojen jäädessä sillä välin ulos. Todettuamme, että on aika lähteä, lähdimme ulos katsomaan näkyisikö tätä poikakissaa missään. Hah! Heti kun ulos pääsimme, tämä pikkuinen tyttö juoksi (niin lujaa kuin pienistä tassuistaan pääsi!) häntä pystyssä meitä vastaan hurjasti isompia kissoja väistellen. Meidän molempien sydän suli täysin. Vielä kun haimme kuljetusboksia autosta ja pikkutyttö kovasti innokkaana tuli mukaamme tutkimaan ja olisi jo autoonkin kiivennyt mukana (jos olisi yltänyt!), oli päätös lopulta helppo emmekä juuri voineet muuta kuin napata tämän tytön mukaamme. Koko 50 kilometrin kotimatkan pikkuinen tyttö nukkui boksissaan ja ainoastaan puolessa välissä matkaa päästi hiljaisen miukaisun.

Tietenkin itse haluamme tulkita Kitin valinneen meidät. Kiti tosiaan oli koko kotimatkankin niin rauhallinen, että aivan tuntui kuin tuo ulkona syntynyt ja elänyt pikkukissa olisi osannut olla kuljetuslaatikossa ja meteliä pitävässä autossa niin rennosti, koska tasan tiesi minne on matkalla. Kotiin.

Ensimmäinen kuva arviolta 6-viikkoisesta pikkukitistä. Katseen unisuus johtuu pienen toista silmää vaivanneesta silmätulehduksesta. Kiti oli muutenkin kovin sairas (silmätulehdus, flunssa, paljon matoja), mikä olikin syy siihen, että otimme kissan samantien mukaamme. Viisaampi ihminen tietysti olis ottanut sen vanhemman pojan tai ottanut kissansa kokonaan jostain muualta. Mutta me oltiin heikkoja Kitille ja alun hankaluuksien jälkeen saimme Kitistä mitä parhaimman kissan täksi neljäksi vuodeksi, jotka se sai luonamme viettää.




Töppösen tarina tulikin kerrottua jo tuossa kissahaaveissa. Sain Töppösen siis tavallaan syntymäpäivälahjaksi ystävältäni. Heti, kun kissaa oli meille tarjottu ja tehty päätös sen ottamisesta, oli selvää, että juuri Töppönen meille tulisi. Valitsimme kissan siis sitä näkemättä ja ennen Töppösen kotiin hakemista olin nähnyt vain pari epäselvää kuvaa, joista suunnilleen näki, minkä värinen kissa oli kyseessä. Töppösen sisaruksissa vaan oli toinenkin aivan samannäköinen kissa, joten "omaa kissaamme" emme kuvista pystyneet tunnistamaan :D

Ystäväni haki Töppösen heille samaan aikaan kuin he ottivat samasta pentueesta Töppösen siskon itselleen. Ajelimme sitten juuri juhannuksen alla hakemaan 50 kilometrin päästä tuon pienen kotiin.

Ensimmäisiä itseottamiamme kuvia 8-viikkoisesta vauvasta tuolla hakureissulla otettuna. Tuolloin tunnettiin vasta pelkällä Reino -nimellä :)




Näin alkuun kirjoitukseni ovat varsin pitkiä, mutta lupaan vielä myöhemmin panostaa enemmän myös kuvapuoleen! ;)

4 kommenttia:

  1. Helsingin hullu kissanainen tuli tsekkaamaan toisen hullun kissanaisen meininkiä. =P

    VastaaPoista
  2. Ihania tarinoita, ihania kisuja. ♥ Kissakuume senkun vaan kasvaa, apua. :D

    Pakko muuten mainita, mummillani on myös Kiti-niminen kisu, joka on vieläpä hyvin samannäköinen teidän Kitin kanssa. :)

    VastaaPoista
  3. Pitipä tulla vielä sanomaan, että blogistani löytyy jotain sinulle... :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, kyllähän maailmaan hulluja kissanaisia mahtuu! :D

    Jolindha, iso kiitos tunnustuksesta! :)

    Oi, Kiti-kaima ♥

    VastaaPoista