30.6.2011

Kesän ensimmäiset valjastelut

Me aloitettiin kissojen kanssa ulkoilu vasta näin myöhään, kun neiti Pömppäkarvalta on puuttunut tähän asti valjaat :) Teoriassa Kitin valjaiden olis pitäneet olla Hanillekin sopivat, kun Hanilla kuitenkin on painoa nyt saman verran kuin Kitillä painavimmillaan, mutta ilmeisesti joku on sen verran punkeroisempi kuitenkin, että S-koon valjaat nousee liikaa kainaloihin :P

Töppöselle on periytyneet Minttu-Pojan vanhat L-koon valjaat, jotka ehkä ovat aavistuksen raskaat, mutta meidän viiden kilon karvapaketille oikein sopivat :D


Kaupungissa meillä on ollut vähän vaikeuksia ulkoilla Töppösen kanssa, kun raasu aina lamaantuu heti, kun se lasketaan maahan. Vaikka Töppöstä vauvasta asti on valjaissa kuljetettu ja Töppönen isompien kissojen malliakin on saanut seurata niin silti ei oikein toi valjastelu ole luonnistunut. Nyt kuitenkin ollaan ilmeisesti sen verran maalla sitten, että ulkoilukin tuntuu luontevammalta :D Oikeastaan luulen, että Töppösen heti ensimmäisenä näkemä lintu onnistui hämäämään sen verran, että jännäilykin unohtui ;)





Vähän varovaisesti lähdettiin liikkeelle, kunnes nähtiin lintu, jolle piti kovasti käkättää :D







Jännä luonto! Suoraan Töppösestä eteenpäin, aivan nurmikon ja pöheikön rajassa, näkyy epäselvänä suherona lentoon pyrähtänyt lintu :D



Vähän käytiin naapurinkin puolella haistelemassa, mutta ihan tielle asti ei poika vielä uskaltanut!





Ja pujopensaat piti käydä mylläämässä sellaisella tarkkuudella, että ihan en allergisena kovin mielissäni tästä toiminnasta ollut.











Puoli tuntia ulkona oltiin ennen kuin väsy iski :) Siinä vaiheessa, kun mattotelineen alla makoilu kiinnosti enemmän kuin paikkojen tutkiskelu, tyhmä ihminen kantoi Töppösen sisälle.





Tämän jälkeen kävin tekemässä vaihdon ja nappaamassa Hanin hihnaan.

Hani sai nyt sitten tuommoiset naruvaljaat väliaikaisiksi valjaikseen, jotta päästiin neidin kanssa vähän ulkoilua kokeilemaan edes. Nuo olivat Minttu-Pojan ihan ensimmäiset valjaat ja näköjään kaikki joskus ostettu kannattaa säästää :D

Itse ulkoilu ei kovin sujuvaa sitten ollutkaan :P Kovasti neiti olis aina ovesta pujahtamassa ulos, mutta luvan kanssa olikin sitten liian jännää. Vähän meni pörhistelyksi ja jäykistelyksi ensimmäisen ulkoilureissu, pihassa käyneille ihmisille piti vähän muristakin. Mutta sen verran utelias neiti oli ja terassilla reippaana hiiviskeli, että eiköhän tuokin ajan myötä vielä rohkaistu ;)

Jäykkä, epäluuloinen, pörrö.









Sisällä valjaiden kanssa painiminen oli paljon kivempaa! :D









Kaks väsynyttä ulkoilijaa ♥

21.6.2011

Hän, joka vastaa huonekalujen sijoittelusta

Vähän vähäisesti uusia kuulumisia taas. Lievää muuttoväsymystä ehkä havaittavissa niin kissoilla kuin ihmisilläkin :D

No tuossa viikonloppuna kaveri toi meille pari lipastoa ja ne tietysti Töppösen piti ottaa heti haltuun :D



Samoin tämän kaapin makoilumukavuus tuli testattua.



Ei noita ehkä raaski paikoilleen siirtääkään, kun Töppösen mukaan tuossa keskellä eteistä on oikein hyvä paikka niille :D Sohvaakaan ei olis saanut takkahuoneesta olohuoneeseen siirtää, kun nyt pitää makoilla paljaalla lattialla :( Mutta jos kissat ei siirry sohvan mukana niin oikea ratkaisuhan tietenkin on hankkia kissoille takkahuoneeseen uusi sohva :D

12.6.2011

Lelu löydetty :)

Lelu löydetty ja kaikki taas hyvin! ♥ Paitsi yks viisaudenhampaanpoistopotilas, joka ei just jaksa blogiaan tarkemmin päivittää :P Mutta todisteet kissojen hyvinvoinnista:









7.6.2011

Rakas lelu kadoksissa!

Voi ei! Pahat ihmiset ovat pakanneet kissojen painilelun jonnekin "varmaan paikkaan"! :( Kissojen omia tavaroita purettaessa ei ainakaan tullut vastaan ja, koska kissat eivät ole kissanminttuhuuruissaan itsekään laatikoita kaivelleet niin lelu on luultavasti kulkeutunut jonkin laatikon mukana varastoon :/

On kyllä niin rakas lelu, että se täytyy pian käydä etsimässä! :D Tai siis, se mitä siitä reikäisestä ja kuolaisesta pötkylästä nyt on jäljellä. Olisin ostanut noille jo uudenkin, mutta ainakaan tuolla meitä nykyisin lähimmässä eläinkaupassa ei painileluja myyty.

Tässä kuitenkin pari kuvaa, jotta muistaisimme miten rakkaasta lelusta onkaan kyse.









Mähän sanoin jo aiemmin, että tuo lelu on Töppöselle niin rakas, että sen kanssa nukutaankin :P Onneksi nyt uudella asunnolla näyttää vielä tekemistä riittävän ilman leluakin! :D

4.6.2011

Hiirivauvoja ♥

No, eihän nää mitään vauvoja enää ole, mutta ihan lapsia silti vielä! ♥

Ja kerrankos sitä niin käy, että lähtee eläinkauppaan ostamaan vanhoille hiirille uutta asumusta ja samalla tarttuukin matkaan uudet hiiretkin :D "Hups". Tällä hetkellä laumakoko siis 5 :)

Nimiä uusilla lapsosilla ei vielä ole, kun tytöt vasta eilen illalla haettiin, mutta muutama kuva heistä nyt.

Ensimmäinen kuvattava oli hieman arka ♥





Mutta nätti se on kuin hiiri pienenä! ^^



Eikä mullakaan mikään kovin suuri käsi ole eli aika pikkuisista kavereista kyse.





Toinen oliskin sitten ollut koko ajan menossa enkä millään meinannut saada pikkuneidistä kuvaa :D









Tässä näkyy neidin väri aika lähellä todellista.



Ja vielä pakolliset poseerauskuvat Pullan kanssa :D Pullakin tosin on tainnut laihtua viime aikoina! :O Taitaa ihan tosissaan jo ikä painaa vanhaa neitiä :/









Siinä vielä koko lauma :)





Esittelin uudet perheenjäsenet kissoillekin, mutta siitä ei kuvia ole, sillä Hani olis heti yrittänyt antaa tassua pikkutytöille >:/ Höh. Töppöseen mä olen aina voinut luottaa pikkuväenkin kanssa, mutta näköjään Hanin kanssa täytyy olla tarkkana, kun hiiriä käsittelee.

Aiemmista kissoistahan Minttu pelkäsi hiiriä xD Kitiä taas ei muuten vaan kiinnostanut. Jos Kitille näytti hiirtä niin tää veti vaan naamansa ruttuun ja lähti välinpitämättömänä syömään hiirien salaatteja tai jotain yhtä oleellista. Töppönen sen sijaan haistelee hiiriä aina tosi epäluuloisen näköisenä eikä selvästikään tiedä miten sellaiseen pitäis suhtautua :D Hanikin on aiemmin ollut kiinnostuneempi hiirien terraariosta ja asukkaista siellä, kun kädellä paikoillaan ollut hiiri on ollut ihan tylsä :P